Juho Eerola
Juho Eerola
PSKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! On oikein hienoa, että hallituksen toimet ovat nyt viimeinkin tänä keväänä alkaneet purra ja talous sitten sitä myöten kasvaa. Hallituksen työtä on hankaloittanut paitsi aina välillä oppositio myös se, että talouskehitystä ovat haastaneet lukuisat ikään kuin hallituksesta riippumattomat kriisit ja sitten tämän heikon suhdannetilanteen pitkittyminen. Kuitenkin ilman näitä hallituksen tekemiä toimia, joita täälläkin aina moititaan, kun ne eivät ilmeisesti ole tarpeeksi salonkikelpoisia, tämä velanotto olisi merkittävästikin nykyistä suurempaa. Olen tyytyväinen ja iloinen paitsi siitä, että nyt viimeinkin talous kasvaa ja on positiivisia signaaleja edessä, myös siitä, että tässä selonteossa, jota nyt ollaan saatu lukea, painotetaan sitä, että sopeutusta on järkevämpää tehdä menojen kasvua hillitsemällä veronkorotusten sijaan, vaikka täältä nyt toisenlaistakin ääntä välillä kuuluu. [Aki Lindén: Kasvun hillintä on eri kuin leikkaukset!]