Tuomas Kettunen
Tuomas Kettunen
KESKOulun vaalipiiri

Kunnioitettu herra puhemies! Täytyy kiittää maa- ja metsätalousvaliokuntaa tästä hyvästä mietinnöstä. Tätähän hieman myös korjattiin. En lähde tähän sisältöön sen enempää ottamaan kantaa, muuta kuin totean vain, että kun tämähän on tullut tosiaan sieltä EU:n suunnalta ja EU:n lintudirektiivien osalta on tätäkin lainsäädäntöä pitänyt meillä täällä eduskunnan päässä käsitellä, niin totean vain näin, herra puhemies, että kun tämäkin aika olisi käytetty vaikka linnunpönttöjen tekemiseen ja sitä kautta luonnonsuojelua autettu, luontoa kunnioitettu, niin sekin aika olisi käytetty paljon paremmin ja tehokkaammin. Mutta mitä tähän mietintöön tulee, niin mitä katselin, täällä mietinnössähän käydään lävitse esimerkiksi puun kuljettaminen puunkorjuukiellon piiriin kuuluvilta alueilta, ja tähän mietintöönhän tuli asianmukaiset kirjaukset eduskunnan suunnalta. Sehän näytti yhdessä vaiheessa siltä, että ei saisi vanhoja ajouria käyttää, mutta nythän näyttää siltä, että tähänkin löytyi sitten ihan asianmukainen maalaisjärki ja metsäjärki. Mitä tulee tuohon edustaja Hännisen puheenvuoroon turvallisuudesta ja siitä turvallisuudentunteesta, mitä osoititte metsänomistajien suuntaan, että metsiä saa hyödyntää ja käyttää, niin onpa mukava kuulla tämmöistä puhetta, että edustaja Juha Hänninen pitää huolta metsänomistajista, koska kyllä ne metsänomistajat, edustaja Hänninen, ovat niitä ilmastonmuutoksen parantajia. He pitävät huolta siitä, että metsiä hyödynnetään, metsiä käytetään, metsiä istutetaan ja sitä kautta sitten saadaan niitä niin sanottuja hiilinieluja. Siltä osalta metsänomistaja ja suomalainen yhteiskunta tekevät oman osansa siihen, että tätä ilmastoa sitten pelastetaan. — No, puhemies, vielä kerran kiitoksia hyvästä mietinnöstä maa- ja metsätalousvaliokunnalle.