Kiitos, arvoisa herra puhemies! Kuten tuossa valiokunnan mietinnössä todetaan, valiokunta pitää myönteisenä, että työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman ratkaisun arvioidaan pienentävän julkisen talouden kestävyysvajetta hallituksen asettamaa tavoitetta enemmän noin 0,8 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä vastaa noin kahta miljardia euroa. Tähän haluan itse pysähtyä hetkeksi ja nimenomaan todeta, että tämmöisen merkittävän asian, kun puhutaan työeläkejärjestelmästä, onnistuminen neuvotteluissa kolmikantaisesti on todella tärkeä osoitus myös siitä. Täällä muun muassa edustaja Satonenkin viittasi kolmikantaan, mutta minä viittaan myös siten, että toivon, että tämä antaisi myös uskoa tulevaisuuteen siitä, että kyllä tämmöisellä aidolla neuvottelulla ja aidolla neuvotteluvalmiudella ja rauhan antamisella kolmikantaisestikin merkittävissä, isoissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä jatkossakin, haluan uskoa, on myös mahdollisuutensa. Tämä hallitus ei tietysti ole kovin kattavasti kyllä antanut sitä mahdollisuutta muissa asioissa, mutta toivotaan, että jatkossa olisi kattavampaa myös muissa asioissa tämä kolmikantainen neuvottelu ja myös sopiminen.
Timo Suhonen
SDPSavo-Karjalan vaalipiiri