Aki Lindén
Aki Lindén
SDPVarsinais-Suomen vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Pidin siitä pääministerin retoriikasta siinä edellisessä keskustelussa, kun pääministeri pohdiskeli sitä, että jos kerran nämä miinusmerkkiset ajat ovat olleet ulkoisten tekijöiden vaikutusta, niin eivätkö ne plusmerkkiset ole, tai jos ne ovat olleet hallituksen vikaa, niin eivätkö ne plussatkin ole hallituksen vikaa? Olen itse tätä samaa tuolta puhuja-aitiosta käyttänyt, eli kun hallitus on antanut ymmärtää, että kaikki huono on ulkoisista tekijöistä johtuen ja sitten taas myönteinen on hallituksen ansiota. Jos me nyt oikein katsomme tätä lähivuosien taloushistoriaa, niin kun tarpeeksi syvälle on menty, niin yleensähän sieltä on sitten ylös lähdetty. Katsoin juuri kasvuluvut finanssikriisin jälkeen: miinus kahdeksan prosenttia putosi bkt, sen jälkeen tuli kaksi vuotta, joina oli kasvu peräkkäisinä vuosina kolme prosenttia, tuli koronavuosi ja miinus kaksi prosenttia alas bkt, seuraava vuosi kasvua plus kolme prosenttia. Ihan selvä on, että totta kai talous sitten sopeutuu ja maailmakin muuttuu. Vielä merkittävämpi oli tietenkin se 90-luvun alun jättiläiskuoppa, josta sitten tuli 16 vuotta kasvua peräkkäin. Eivätköhän näille ole objektiiviset tekijät olemassa, eli on ulkoisia syitä ja on hallituksesta johtuvia syitä, kumpaankin suuntaan.