Inka Hopsu
Inka Hopsu
VIHRUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tänään kerrottiin Helsingin Sanomissa Cuporen ensimmäisestä laajasta kulttuurin tilaa koskevasta raportista, Kulttuuripolitiikan tila 2025, ja sen viesti oli varsin dramaattinen. Meidän totuttu kulttuurimallimme natisee liitoksistaan tämän selvityksen mukaan, ja siinä ovat taustasyynä sekä nämä leikkaukset, teknologinen murros että arvomyllerrys, jotka — nämä kaikki kolme — ovat yhtä aikaa meidän yhteiskunnassamme tekeillä. Jopa 45 prosenttia kulttuurialan tekijöistä kertoi vuonna 24 joko vaihtaneensa ammattia tai harkinneensa sitä, ja se on kyllä iso luku. Näitä leikkauksia on tehty monesta kohdasta, ja yhteisvaikutuksia on vaikea laskea. Kulttuurialan työntekijöiden tilanne on päätynyt sellaiseksi, että heille on tarjolla pätkätöitä, pienyrittäjyyttä, työttömyyttä ja epävarmuutta, ja sitten meidän työttömyyskorvauksen ehdot vielä usein ovat sen tyyppisiä, että kulttuurialan tekijöillä ei ole sinne pääsyä. Jos antaa yhdeltä alalta, kirjailijoista, esimerkin, niin siellä lainauskorvaukset, jotka ovat iso tulonlähde kirjailijoille, ovat laskeneet 5,6 miljoonaa euroa, jos sitä ansiotasoa vertaa vuoteen 2016. Eli siellä olisi paljon korotustarvetta myös, jos haluttaisiin nämä ammatit pitää sellaisina, että niillä tuloilla voi pärjätä. Kuitenkin tuossa edellisessäkin asiakohdassa keskusteltiin siitä, missä meillä olisi kasvupotentiaalia Suomessa, ja varsin uskottavat laskelmat kertovat, että luovan talouden osuus voisi hyvin helpostikin kaksinkertaistua, jos sen tekemisen lähtökohdat saataisiin kuntoon. Esimerkiksi tässä teknologisen murroksen kohtaamisessa kulttuurialalla me voitaisiin ottaa Tanskasta esimerkkejä, joissa oppositio ja hallitus ovat yhdessä löytäneet keinon pitää yllä alan toimintaedellytyksiä. Siellä on myös kasvava, luova talous, ja tässä olisi kyllä esimerkkiä Suomellekin.

Inka Hopsu — 26.05.2026 | Paljon Puhetta