Arvoisa puhemies! Useimmissa tapauksissa se koira nähdessään jonkin uhkaavan vauvaa, tai aikuista ihmistä, pyrkii puolustamaan tuttua, mutta usein myös tuntematonta, ihmistä siitäkin huolimatta, että se altistaa itsensä siinä kivulle. Minun oma koirani pelkää kaikkea mahdollista vesikupeista lähtien. Siitä huolimatta, kun me ensimmäistä kertaa törmättiin hevoseen, joka on painoltaan 20-kertainen suhteessa koiraan, hän asettuu eteeni, murisee ja haukkuu siltä varalta, että tämä otus mahdollisesti olisi vihamielinen. Eikö se kerro, että myös koira on erityinen, että koira on erityinen ja että kissat, jokainen yksilönä, ovat erityisiä? Myös ihmiset toki lajina ja yksilöinä ovat erityisiä, mutta se ei tarkoita, että ihmisen erityisyys antaisi ihmiselle oikeuden kohdella muita eläviä olentoja sellaisella tavalla, joka ei kestä päivänvaloa, ei meidän omien moraalikäsitysten puitteissa eikä myöskään ehkäpä sen koiran moraalikäsitysten puitteissa. Tässä keskustelussa on useampaan kertaan noussut esille, että kyseessä olisi päivänpoliittinen aihe, minkä tulkitsen niin, että sillä viitataan ohimenevyyteen tai lyhytaikaisuuteen. Näinhän ei millään lailla ole silloin kun puhutaan eläinten asemasta yhteiskunnassa. Viittaan tässä lyhyesti vain Plutarkhokseen, joka esimerkiksi kirjassaan Lihansyönnistä kuvaa sitä, mitenkä hänen mielestään väkivaltaa ei tulisi kohdistaa eläimiin, koska se samalla raaistaa ihmistä ja lisää myös väkivaltaa ihmisten välillä. Porfyrios, joka eli samoihin aikoihin, oli pitkälti samaa mieltä Plutarkhoksen kanssa. Tai jos mennään tuhat vuotta eteenpäin, Franciscus Assisilainen perustaessaan fransiskaaniveljeskuntaa kielsi eläinten kaikkinaisen hyväksikäytön muutoin kuin poikkeustilanteissa, ei siis pelkästään eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaan myös esimerkiksi hevosella ratsastamisen sellaisessa tilanteessa, kun se ei ollut välttämätöntä esimerkiksi veljen sairastumisen vuoksi tai muussa hätätapauksessa. Franciscus Assisilainen tunnetaan myös siitä, että hän ei pyhimyslegendan mukaan suinkaan käskenyt eläimiä, millä monet muut pyhimykset korostivat omaa erityistä karismaansa, vaan neuvotteli eläinten kanssa. Hän neuvotteli kuuluisan Gubbion suden kanssa siitä, että gubbiolaisia ei saa enää syödä. Tässä olisi monelle susipoliitikollekin, mistä ottaa oppia. Eli kysymykset siitä, miten me kohdellaan eläimiä, eivät suinkaan ole päivänpoliittisia kysymyksiä, vaan aitoja, ihmisen mukana kulkevia, perustavan tason eettisiä kysymyksiä. Mutta olen kyllä yhtä mieltä siitä, että tässä kohtaa ne nousevat teollisen ajan näkökulmasta aivan uudella tavalla esiin, ja tässä viittaan todisteeksi kansainväliseen kehitykseen, jossa tosiaankin monessa maassa lainsäädäntöä on uudistettu ja myös perustuslakeihin on otettu mainintoja, jotka vahvistavat muiden lajien asemaa. Toisaalta me tiedetään esimerkiksi, että Suomessa eläinlääkärikulut ovat kasvaneet merkittävästi, mikä kertoo siitä, että ihmiset pyrkivät hoitamaan lemmikkejään ja ovat valmiit sijoittamaan paljonkin perheen resursseja näiden hyvinvointiin. Yli 70 prosenttia suomalaisista ajattelee, että lemmikki on nimenomaan perheenjäsen. Edelleen tästä tietynlaisesta eläinten asemasta kannettavan huolen vahvistumisesta kertoo turkistarhauksen nykytila. Turkistarhausta ei lopulta näytä lopettavan lainsäätäjä, vaan markkinat, kun ihmiset eivät halua kulkea kuolleiden eläinten nahoissa. Sitä kautta toiminta käy vähitellen kannattamattomaksi hallituksen tuista huolimatta. Samalla kuitenkin on sanottava, että eläintuotanto ja siellä esiintyvät ongelmat ovat nyt suurempia kuin koskaan aikaisemmin, kun sitä mitataan niiden eläinyksilöiden määrällä tai kärsimyksellä, joita on sen piirissä. En nyt tiedä edustaja Mehtälän kotitilan tilannetta, vaikka hän sitä tässä kuvasikin, mutta kun puhutaan eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä, niin normaalilla maidontuotantoon keskittyvällä tilalla vasikka saa olla emonsa kanssa maksimissaan vuorokauden. Me tiedetään, että kyseessä on laji, joka muistuttaa hyvin paljon ihmistä, ja me tiedetään, että kyseessä on laji, jossa poikanen ja emo muodostavat hyvin läheisen suhteen ja emon antama ohjeistus ja opastus ja huolenpito ovat äärimmäisen tärkeitä sille poikaselle — kuinka voidaan puhua lajityypillisestä elämästä, jos yhteinen aika oman äidin kanssa on alle vuorokausi? Jatkuvasti tutkimuksen kehittyessä me saadaan yhä uutta näyttöä siitä, että se tuska, mitä sekä äiti että lapsi tässä erottamistilanteessa osoittavat aivan selvästi, on hyvin paljon samanlaista kuin mitä ihmisäiti saattaisi osoittaa, jos häneltä vietäisiin lapsi alle vuorokausi tämän syntymästä. En tiedä, Mehtälällä ilmeisesti on lihakarjatila. Näillä vasikat monesti saavat olla pidempään emojensa kanssa, mutta siellä vastaan tulee sitten huomattavan lyhyt elinikä. Jos ajatellaan, että normaali nauta voi elää 15—20 vuotta ja tällaisella lihakarjatilalla Suomessa keskimääräinen elinikä on puolitoista—kaksi vuotta, niin nämä sonnit saavat siis yhden kymmenesosan luonnollisesta elämänkulustaan. [Puhemies koputtaa] Kuinka voidaan ajatella, että on lajityypillistä, että ihmiset saavat elää ensimmäiset puolitoista vuotta elämästään? — Kiitoksia.