Niina Malm
Niina Malm
SDPKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kun tässä vastauksissa nyt kuuluu se, että on edellisen hallituksen vika, niin kysytään nyt sellainen kysymys, mistä ei voi edellistä hallitusta syyttää. Nimittäin viime viikolla kuulimme hämmentävän viestin työnantajilta työntekijöille, kun EK oli sitä mieltä, että näissä tilanteissa, joissa informoidaan muun muassa droneista, täytyy jäädäkin kotiin, mutta samaan aikaan palkkaa ei makseta. Eli jos ihminen noudattaa viranomaisten ohjetta ja jää turvallisuussyistä kotiin drooniuhan aikana, palkkaa ei makseta. Onko todella niin, että kansalainen joutuu itse kantamaan taloudellisen riskin siitä, että toimii viranomaisten ohjeiden mukaisesti? Ministeri Rantanen, tällainen viesti rapauttaa uskottavuutta ja luottamusta viranomaisiin ja turvallisuusohjeisiin. Miten hallitus aikoo korjata tämän tilanteen?