Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ensin täytyy todeta, että varmastikin on näin, että tätä nykyistä vaaratiedotusjärjestelmää täydennetään ja korjataan juuri sillä tavalla kuin on Suomelle parasta. Me liikenne- ja viestintäministeriössä ja nimenomaan Traficomin vastuulla olemme koko ajan jatkaneet yhteyksien parantamista yhteistyössä operaattoreiden kanssa. Valvontaa on lisätty, mittauksia on lisätty, mutta jos ollaan aivan täysin rehellisiä, niin tämä uusi järjestelmä, jota nyt ajetaan ministeri Rantasen mukaan eteenpäin ja hänen johdollaan, tietenkin tulee olemaan kattavampi kuin tämä nykyinen 112. Sillä ei tule olemaan mitään esteitä. 112:n osalta täytyy myöskin todeta, että siinä yhteistyössä turvallisuusviranomaisten kanssa ja nimenomaan koskien näitä katvealueita, joita meillä löytyy näin laajassa maassa, ollaan menty parempaan suuntaan koko ajan. Mehän teemme koko ajan kaikkemme nimenomaan sen eteen, että Suomessa jokainen saa sen avun silloin, kun sen tarvitsee.
Lulu Ranne
PSHämeen vaalipiiri