Paula Werning
Paula Werning
SDPKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Venäjän aloittaman hyökkäyssodan luonne on muuttunut hallituskauden aikana, mutta samalla on todettava, että sota on ollut käynnissä koko hallituskauden. Varautumiseen kohdistuvat tarpeet on huomioitu myös hallitusohjelmassa, jossa todettiin muun muassa, että vaaratiedotusjärjestelmä uudistetaan. Myös drooneihin liittyvä varautumiskeskustelu on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. On hieman erikoista, ettei hallitus ole kolmessa vuodessa saanut toteutettua hallitusohjelman mukaista kansalaisten turvallisuuteen liittyvää vaaratiedotusjärjestelmää. On hyvä, että valmisteluun on nyt saatu vauhtia lisää, mutta ihmettelen silti, miksi tämä asia on vasta nyt päässyt hallituksen työlistan kärkeen. [Eduskunnasta: Sota alkoi 22!] Kysyn sisäministeriltä: Rahoitus saatiin vasta viime kesänä, eikä hallitus ole vieläkään saanut aikaiseksi järjestelmän toteutusta. Miksi?