Mari Kaunistola
Mari Kaunistola
KOKSatakunnan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on aina ollut osaamisessa. Nyt käsiteltävät muutokset tähän työttömyysturvalakiin lisäävät kannustimia ja madaltavat kynnystä kehittää omaa osaamistaan mahdollisen työttömyyden aikana. Tämä onkin hyvä ja kannatettava asia. Käytännössä siis tämä helpottaa 25 vuotta täyttäneiden opiskelumahdollisuuksia. Tässä on kyseessä konkreettinen esimerkki siitä, miten tarpeetonta sääntelyä ja byrokratiaa voidaan purkaa niin, että se hyödyttää työnhakijoita, työnantajia ja koko suomalaista yhteiskuntaa. Tällä vähennetään viranomaisten turhaa taakkaa samalla, kun luodaan työttömyydestä kärsiville ihmisille mahdollisuuksia kartuttaa osaamistaan ja parantaa niitä omia työllistymismahdollisuuksiaan. Monella alalla työtehtävät muuttuvat nopeasti, ja osaamisen kehittäminen voi olla työn löytymisenkin kannalta yksi merkityksellinen tekijä. Onkin tärkeää, että työttömyyden kohdatessa itsensä ja osaamisen kehittämiselle on aidosti mahdollisuutta, ja opiskelu voi parhaimmillaan myös antaa hyvää motivaatiota ja potkua siihen itse työnhakuun. Kun mietitään tänä päivänä työelämää ja sen kehittämistä niin työnantajan kuin työntekijänkin näkökulmasta, niin kyllä voidaan puhua jatkuvasta muutoksesta. Se myös haastaa työnantajapuolta mutta myös työntekijöitä siihen jatkuvan oppimisen ja kehittämisen kaareen. Sen takia kaikki tällaiset mahdollisuudet, joita me voimme tukea osaamisen kehittämisessä tällaisissa tilanteissa, kun se työpaikka on esimerkiksi mennyt alta, voidaan nähdä hyvänä mahdollisuutena kehittyä ja sitä kautta myös erinomaisen kannustava asia. Toisaalta pitää vielä todeta, että kun tässä edustaja Lylyn puheessa tuli esiin, että tämä on yli 25-vuotiaille, niin otetaan huomioon se kuitenkin, että myös tällä hallituskaudella on tehty panostuksia myös muunlaiseen tukemiseen siellä nuorempien kohdalla tähän opiskeluun, jos vaikka se opiskelupaikka jää saamatta. Yritetään monenlaisia keinoja löytää ja sitä kautta rakentaa hyvää kokonaisuutta, joka tähtää ennen kaikkea myös siihen suomalaisten osaamistason nousuun. — Kiitos.