Mika Kari
Mika Kari
SDPHämeen vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! — Tuossa aikaisemmin huomioni oli rouva ulkoministerissä. — Jatkan oikeastaan vähän tästä samasta teemasta lyhyesti. Aikaisemmassa puheenvuorossa viittasin Yhdysvaltain tukeen, joka on ollut, voiko sanoa, tauolla, toivottavasti vain tauolla, ja siihen, minkätyyppisiä oraita tässä on. Oli kannustavaa kuulla, että tässä on kuitenkin pientä liikettä, toivon mukaan voimistuvampaan Yhdysvaltain tukeen ja kiinnostukseen Ukrainan kriisin ja kaikkien muiden kriisien keskellä, joihinka Yhdysvallat on ajautunut. Tässä oli tarkoitus ottaa sama asia esiin kuin edustaja Savola liittyen tähän Kriisinhallintakeskukseen ja kriisinhallintaveteraanityöhön. Edustaja Savolan kanssa olemme pitkään olleet puolustusvaliokunnassa ja valiokunnan eri lausunnoissa ja mietinnöissä tuoneet esiin kriisinhallintaoperaatioon ja kansainvälisiin tehtäviin liittyviä riskejä, riskejä vammautumiseen ja jopa hengenmenetykseen, joka vaarallisissa operaatioissa on isona riskinä. Tässä riskejä arvioidaan hieman pienemmiksi, koska kyseessä on toisentyyppinen tehtävä. Ja niin kuin on hyvä tuoda esiin, kyse ei ole myöskään sotilaallisesta osallistumisesta sotaan, vaan tässä tapauksessa autetaan ja opastetaan, koulutetaan henkilöitä, jotka omaa maataan puolustavat. Tässä joka kerta, kun näiden asioiden äärelle valiokunnassa ja täällä salissa keskitytään, tulee aina esiin myös tämä Euroopan oma sitoutuminen Ukraina-tukeen. Täällä on tulossa vaaleja suurissa eurooppalaisissa maissa, joissa on valtavirtoja, jotka eivät ole niin kiinnostuneita Ukraina-tuesta. Muun muassa poliittisen äärioikeiston nousu selkeästi Euroopassa voi eri tutkimusten ja arvioiden mukaan leikata Ukraina-tukea suurelta osin. Miten vielä, rouva ulkoministeri, näette tämän Euroopan oman sitoutumisen Ukraina-tukeen? — Kiitos.