Milla Lahdenperä
Milla Lahdenperä
KOKVarsinais-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Metsänomistajille oma metsä on usein sukupolvien työn tulos, turva tulevaisuuteen ja osa suomalaista identiteettiä, eli metsä ei ole vain taloudellinen kysymys. Siksi omaisuudensuojasta on pidettävä kiinni myös silloin, kun lainsäädäntöä päivitetään EU-velvoitteiden vuoksi. Tässä esityksessä on tärkeää se, ettei Suomessa lähdetä ylimitoitettuun tulkintaan tai tarpeettomaan hakkuiden pysäyttämiseen. Hallitus on hakenut ratkaisua, jossa luonnonsuojelu ja metsätalous voidaan sovittaa yhteen käytännönläheisesti ja ennakoitavasti. Metsänomistajan pitää voida tietää, millä säännöillä toimitaan. Epäselvä lainsäädäntö on myrkkyä oikeusvarmuudelle, investoinneille ja koko metsäalalle. Suomessa metsänomistajat ovat jo pitkään kantaneet vastuuta luonnosta erittäin hyvin. Se näkyy metsien kasvussa, sertifioinneissa ja kestävän metsätalouden korkeassa tasossa. On myös tärkeää, ettei tavallista metsätaloutta kriminalisoida jälkikäteen tilanteissa, joissa kaikkia luonnon olosuhteita ei voida käytännössä täydellisesti ennakoida. Tahallinen piittaamattomuus on eri asia kuin normaali metsänhoito. Arvoisa puhemies! Metsät tuovat työtä, vientituloja, huoltovarmuutta ja hyvinvointia koko maahan. Siksi lainsäädännön pitää suojella myös omistajan oikeuksia ja uskoa siihen, että suomalainen metsänomistaja on osa ratkaisua, ei ongelma. Tarvitsemme luonnonsuojelua, mutta tarvitsemme myös tervettä järkeä. Molemmat voivat mahtua samaan metsään. — Kiitos.