Joakim Vigelius
Joakim Vigelius
PSPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! En voi olla puuttumatta myös tähän keskusteluun näistä julkisista palveluista, eri sektoreista, on se sitten koulutus, terveydenhoito, sosiaalihuolto tai mikä tahansa hyvinvointivaltion osanen, että hallitus ikään kuin etsisi ratkaisuja vain näihin ja maahanmuutto olisi vähempiarvoinen asia esimerkiksi näiden rinnalla. En tiedä, oliko tämä, mitä edustaja Kaarisalo oikein mahtoi tarkoittaa. Mutta aivan kuten edustaja Bergbom toi ilmi, tämä hallitus tekee tietysti, kuten kaikki muutkin edeltävät hallitukset, toimia kaikilla sektoreilla: koulutussaralla, soten saralla, liikenteen saralla, ihmisten arkisten palveluiden, etuuksien ja tukien saralla. Yhtenä isona painopisteenä on myös maahanmuuttopolitiikka, koska se on jätetty retuperälle Suomessa vuosikymmenten ajan. Siitä meillä on lukuja. Valitettavasti on niin, että maahanmuutto ei ole oma sektorinsa. Se ei ole oma sektorinsa oikein siellä valtion budjetissakaan. Siellä on pari momenttia, jotka me voidaan johdatella sinne maahanmuuttoon kytkeytyen, mutta monet niistä jakautuvat juuri sinne terveydenhoitoon, koulutukseen, sosiaaliturvan ympärille, kuntasektorille, lukuisille eri sektoreille, ja ne piiloutuvat sinne budjettikirjan sisään, ne luvut, eurot, puhumattakaan niistä ihan arkisella tasolla ihmisten välisissä kohtaamisissa, palveluiden piirissä, kouluissa, terveyskeskuksissa ja Kelan luukulla. Siellä nähdään niitä maahanmuuton lieveilmiöitä, valitettavasti. Kun te olette puhuneet esimerkiksi tällä kaudella paljon pienituloisuuden kasvusta, se on valitettava ilmiö, mutta tiedättekö te, missä ryhmässä pienituloisuus on erityisesti kasvanut Suomessa ja mikä on kokonaisuudessaan pienituloisuutta kasvattanut Suomessa kaikista eniten tässä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja erityisesti tässä viimeisen muutaman vuoden aikana? Se ei ole tämän hallituksen politiikka, vaan se on se maahanmuuttopolitiikka, mitä täällä on pitkällisesti harjoitettu, ja erityisen suurena vaikuttimena siinä on se politiikka, jota Marinin hallitus hyväksyi täällä vuonna 2022, kun lisättiin perheenyhdistämisiä ja lisättiin opiskelumaahanmuuttoa. Suurin osa näistä ihmisistä, jotka ovat saapuneet, siis kymmeniätuhansia ihmisiä sen jälkeen, aletaan laskemaan heitä jo sadoissatuhansissa tämän teidän uudistuksenne jälkeen — Suomeen on saapunut satojatuhansia ihmisiä suoraan pienituloisiksi ja suoraan suomalaisten etuisuuksien varaan ulkomailta. Nämä ovat niitä asioita, mitä täällä perussuomalaiset koettavat nyt pistää kuntoon, tukkia näitä porsaanreikiä, on se sitten koulutuksen, terveydenhuollon tai minkä tahansa muun sektorin saralla. Maahanmuutto ei ole oma sektorinsa. Se koskee kaikkea, mitä valtio tekee.