Miko Bergbom
Miko Bergbom
PSPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! En täysin kyllä saanut nyt edustaja Kaarisalon kritiikistä kiinni. Siis eihän maahanmuuttopolitiikka ole ainoa asia, jota tämä hallitus muuttaa. Meillä jokaisella sektorilla tapahtuu koko ajan asioita. Meillä on sektoriministerit, jotka tuovat tähän taloon hallituksen esityksiä, joita te harvoin jostain syystä kehutte, mutta jostain syystä halusitte nimenomaisesti tarrata tähän maahanmuuttopolitiikkaan. Toisaalta totesitte kuitenkin sen olevan tärkeä osa, mutta haluan huomauttaa, että lähestulkoon kaikkia hallituksen esityksiä, mitkä liittyvät maahanmuuttopolitiikkaan, siis lähestulkoon kaikkia, likimain kaikkia, SDP on itse asiassa vastustanut yhteistyössä vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa ja toisinaan myös keskustan. Elikkä kyllä teillä on ollut siihenkin sananen sanottavana. Mutta kyllä se on keskeinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta, sisäistä turvallisuutta, luottamusta, syrjäytymiskehitystä, kuten edustaja Lehtinen edellä vankasti todisti. Me tiedetään esimerkiksi se, että syrjäytyminen, tukiriippuvuus ja sitten vielä rikostilastot päälle — että maahanmuuttajilla on merkittävää yliedustusta siellä. Se liittyy myös segregaatioon eli alueiden eriytymiseen. Jokainen voi ihan omin silmin mennä katsomaan Itä-Helsinkiin, kuinka siellä alueet eriytyvät, ja se näkyy sitten myös väestön hyvinvoinnissa ja tulotasossa ja myöskin monissa muissa ilmiöissä alkaen aina siitä, että sitten suomalaiset koulushoppailevat itsellensä toisenlaisia kouluja, joissa maahanmuuttajien osuus on pienempi, minkä jälkeen sinne jää merkittävä yliedustus maahanmuuttajia, mikä sitten kuormittaa paitsi opettajia myös oppilaita itseään, koska eiväthän ne resurssit samassa suhteessa kasva kuin ehkä resurssitarve. Tässähän tullaan siihen, että koska me elämme rajallisten resurssien maailmassa, minkä perussuomalaiset nähdäkseni hyvin tunnistavat, niin me tiedämme sen, että me emme voi loputtomasti sulkea silmiä ja korvia siltä, että mikäli me jatkamme aiemman kaltaisella maahanmuuttopolitiikalla, se johtaa hyvinvointiyhteiskunnan — tai, kuten te tuppaatte kertomaan, hyvinvointivaltion — lopulliseen tuhoon. Se johtuu yksinkertaisesti ja vain ja ainoastaan siitä puhtaasta matematiikasta, että jos maksajia on vähemmän kuin tulonsiirtojen saajia, niin silloin otetaan velkaa, ja sen velanoton tien päässä on lopulta se, että sitä ei enää pystytä maksamaan takaisin. Niin valitettavasti käy, mikäli maahanmuuttopolitiikalle ei aseteta riittävän tiukkoja rajoja, kuten aiemmin jo kuvasin, esimerkiksi näiden tukiriippuvuuksien osalta. Pääkaupunkiseudulla toimeentulotuen saajista noin puolet ovat maahanmuuttajataustaisia. Tämä on hälyttävä luku, erittäin hälyttävä luku. Heidän väestöosuutensa ei ole lähellekään näin korkea. Näiden pitäisi pistää hälytyskellot soimaan, että se on nyt vaan sillä tavalla, että millään kaarnalaivojen rakentelulla tätä ei korjata, eikä kyllä sillä, että tulitikkuaskeilla kotoudutaan ja laitetaan sinne jotain kiviä ja käppyröitä luonnosta. Se vaatii kovempia toimia, ja niitä nyt toteutetaan johdonmukaisesti.

Miko Bergbom — 20.05.2026 | Paljon Puhetta