Joakim Vigelius
Joakim Vigelius
PSPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Käsittelyssämme on sisäisen turvallisuuden selonteko, ja se on mainio paperi hyvin monilta osin. Yksi huolestuttava piirre tässä selonteossa ja ylipäätään hallintovaliokunnan mietinnössä sitä koskien, mistä olen osoittanut huolta valiokunnassakin, on se, että Suomessa on Euroopan vähiten poliiseja. Suomessa asukaslukuun suhteutettuna on 136 poliisia 100 000:ta asukasta kohti. Vastaava luku esimerkiksi muissa Pohjoismaissa — Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa — on 200 poliisia 100 000:ta asukasta kohti. Keskisessä Euroopassa, sellaisissa maissa, kuten Ranska ja Saksa, myös Puola on niillä main, on 300 poliisia 100 000:ta asukasta kohti. Etelä-Euroopan lukuihin en edes mene, ne ovat vielä suurempia, noin neljääsataa, jopa viittäsataa poliisia sataatuhatta asukasta kohti. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Esimerkiksi sitä, että jos meillä olisi poliisien määrä samoissa lukemissa kuin mitä se on Etelä-Euroopan tasolla, me puhuisimme yli 20 000 poliisista Suomessa. Jos me maltillisemmin olisimme keskieurooppalaisissa luvuissa, meillä olisi noin 17 000 poliisia Suomessa. Jos me olisimme pohjoismaisissa lukemissa, Ruotsin, Tanskan, Norjan tasolla, meillä olisi noin 11 000 poliisia Suomessa, mutta Suomessa on tällä hetkellä Euroopan vähiten poliiseja, vajaa 8 000. Poliisien määrä ei ole mikään itseisarvo, mutta jos on samaan aikaan niin, että meillä on Euroopan vähiten poliiseja ja meillä on tutkintajonot pitkiä, henkilökunta rasittunutta ja väkivalta raaistuu, siihen tulee uusia, vakavampia muotoja ja meillä jää paljon rikoksia, erityisesti omaisuusrikoksia, tutkimatta ja ihmiset eivät saa oikeutta jouduttuaan tällaisten rikosten kohteeksi, niin ehkä se kertoo myös siitä, että Suomella olisi petrattavaa erityisesti poliisien määrässä. Jo sillä, että me nostaisimme poliisien määrää pikkasen nopeammalla tahdilla esimerkiksi Ruotsin, Tanskan ja Norjan tasolle, varmasti pystyttäisiin helpottamaan niitä henkilöstön haasteita, sitä resurssipulaa erityisesti ajankäytöllisesti, mitä poliisissa on, ja varmasti saataisiin sinne tutkinnan puolelle ja ylipäätään kansalaisten turvallisuudentunteen puolelle parempaa vastinetta kuin tällä hetkellä. Suomessa poliisi on aika lailla omien resurssiensa äärirajoilla nykyisessä tilanteessa, ja jostain poliisi joutuu sitten tinkimään ja priorisoimaan omaa toimintaansa. Se on hyvä, että viranomainen joutuu sen tekemään, mutta minä uskoisin, että nimenomaisesti poliisien määrää lisäämällä me voitaisiin vastata moniin niihin huoliin, joita on poliisin resurssien riittävyydestä ja siitä, saavatko kansalaiset oikeutta joutuessaan rikosten kohteeksi, ja mikä parasta, jos pystytään poliisien läsnäololla ennaltaehkäisemään rikosten tapahtumista.

Joakim Vigelius — 20.05.2026 | Paljon Puhetta