Rami Lehtinen
Rami Lehtinen
PSHämeen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Aivan alkuun pitää todeta, että on hyvä, että edustaja Kaarisalo jaksaa täällä istua meidän perussuomalaisten kanssa puhumassa turvallisuudesta, vaikka ilta on jo myöhäinen, hyvä näin. Samalla haluaisin vastata edustaja Kaarisalolle, kun aikaisemmassa puheenvuorossa kysyitte, eivätkö perussuomalaiset puhu lainkaan syrjäytymisestä, eriarvoistumisesta, köyhyydestä, päihteistä, perheväkivallasta ja niin edelleen eli näistä hyvin perinteisistä ongelmista, jotka vaikuttavat merkittävästi turvallisuuteen, mikä on aivan selvää. Totta kai puhumme, mutta kriittisin, keskeinen uhka, joka merkittävästi pahentaa kaikkia näitäkin ilmiöitä, on maahanmuutto ja sen hallitsemattomuus. Se on se ilmiö, johon me voidaan nyt välittömästi vaikuttaa ja jolla on suurin uhka pahentaa kaikkia näitä asioita. Siksi siitä pitää ensisijaisesti puhua juuri nyt, kun voimme sille vielä jotain tehdä. Otetaan esimerkkinä vielä se, että jos me ei saada ikään kuin maahanmuutosta kumpuavia ongelmia, joita edustaja Bergbom tässä jo varsin hyvin toi äsken esiin, hoidettua ja sellaiseen tilanteeseen, että se on hallinnassa, niin meillä ei yksinkertaisesti ole resursseja auttaa näitä Suomessa olevia ihmisiä, jotka tarvitsevat viranomaisten apua ja muiden auttajien tukea, esimerkkinä vaikkapa turvallisuusviranomaiset, niin kuin poliisi. Jos mietitään Ruotsia, Ruotsi havittelee 32 000:ta poliisia johtuen turvallisuustilanteestaan. Se tarkoittaisi Suomessa sitä, että meidän pitäisi tuplata poliisien määrä elikkä 16 000 poliisia hankkia tänne, jotta se olisi samassa suhteessa väkilukuun nähden kuin se, mitä Ruotsi tavoittelee. Jo tästä ymmärtää sen, mikä meillä on suurin ongelma turvallisuuden osalta lähitulevaisuudessa. Se on maahanmuutto, sitä ei pääse kukaan karkuun, siis sellainen maahanmuutto, joka aiheuttaa uhkaa meidän turvallisuudelle — kaikki maahanmuutto ei aiheuta uhkaa meidän turvallisuudelle. Sitten toinen asia, mistä täällä tänään on keskusteltu paljon, on droonit. Kaipaisin jossain kohtaa näin vanhana virkamiehenä myöskin sitä keskustelua, että oltaisiin ikään kuin kiinni siinä konkretiassa, minkälainen vaara näistä harhautuneista drooneista Suomelle aidosti on. Niitä ei ole tarkoitettu Suomea vastaan, ymmärtääkseni. Niitä on Euroopassa ollut jo kymmenittäin, mutta ymmärtääkseni muun muassa yhtäkään henkilövahinkoa ei ole syntynyt näistä drooneista. Näin ei varmaan saa sanoa, mutta itse katson, että suurempi riski on kuolla aamuliikenteessä kuin siihen, että se harhautunut drooni kopsahtaa takaraivoosi. Kun näistä keskustellaan — väheksymättä yhtään sitä ongelmaa tai sitä, että Suomen ilmatilaa on loukattu, niin ei tietenkään voi tehdä, eikä sitä voida hyväksyä — toivoisin, että suhteutettaisiin ikään kuin yhteiskunnallisesti siihen, mikä se riski aidosti on kansalaisille, se, että meidän ilmatilaan harhautuu sitten tämmöinen hyökkäysdrooni, joka meitä kohtaan ei ole tarkoitettu.

Rami Lehtinen — 20.05.2026 | Paljon Puhetta