Merja Rasinkangas
Merja Rasinkangas
PSOulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Suomen sisäinen turvallisuus on edelleen kansainvälisesti verrattuna vahvalla tasolla, mutta samalla on huomioitava, että turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Sisäinen turvallisuus tarkoittaa yhteiskunnan tilaa, jossa ihmisten tulisi voida nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista, kuten liikkua ja asua vapaasti ilman pelkoa ja turvattomuutta. Nykyisin on myös yhä enemmän kykyä kestää ja estää hybridioperaatioita, torjua kyberuhkia, estää alati kansainvälistyvän järjestäytyneen rikollisuuden leviäminen ja pitää yhteiskunta toimintakykyisenä myös kriiseissä. Tässä selonteossa on tärkeää se, että todellisuutta katsotaan vihdoin realistisesti. Suomessa on liian pitkään puhuttu turvallisuudesta ikään kuin olisimme irrallaan muusta maailmasta. Sitä me emme ole. Se, mikä on mahdollista rajojemme toisella puolen, on mahdollista meillä Suomessa, ellemme tee tarpeellisia reaaliaikaisia toimia sisäisen turvallisuuden eteen. Kansainvälinen rikollisuus ja maahanmuuton tuomat ongelmat, informaatiovaikuttaminen ja katujengit eivät pysähdy valtioiden rajalle vaan ovat pysyvä osa myös Suomen toimintaympäristöä. Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta nostaa aivan oikein esiin nuoriso- ja jengirikollisuuden kasvun. Se kertoo siitä, että yhteiskunnassamme on tapahtunut vuosien aikana muutos. Vanhemmuus ja auktoriteetti ovat kokeneet osaltaan rapautumista, niin että osa lapsista on rajattomia ja osa nuorista täysin heitteillä. Myös huumausaineiden tulo Suomeen ja niiden helppo saatavuus ovat lisääntyneet rajusti. Lisäksi nuorten mukanaan kantamat teräaseet ja toisen vahingoittamiseen soveltuvat esineet ovat yleistyneet nuorten hallussa. Erityisen vakavaa on se, että rikollisverkostot käyttävät alaikäisiä hyväkseen huumekaupassa, väkivallassa ja jopa palkkamurhien kaltaisissa rikoksissa. Tämä kehitys ei ole tullut tyhjästä, vaan juurisyyt ovat ilmiselvät. Hallitsematon maahanmuutto, asuinalueiden eriytyminen ja jengirikollisuus liittyvät toisiinsa. Ruotsin kehityksestä olisi pitänyt ottaa opiksi jo vuosia sitten. Siellä liian pitkälle edennyt asuinalueiden eriytyminen, heikko kotoutuminen ja rinnakkaisyhteiskuntien synty loivat kasvualustan katujengeille ja vakavalle väkivallalle. Perussuomalaiset ovat varoittaneet tästä kehityksestä jo pitkään. Silloin meidän väitettiin liioittelevan. Nyt samat asiat löytyvät valtion turvallisuusselonteosta. On hyvä, että tässä selonteossa maahanmuuttoa tarkastellaan turvallisuusnäkökulmasta eikä ideologisten silmälasien läpi. Oleskelulupajärjestelmän väärinkäyttö, laittoman maahantulon järjestäminen, radikalisoituminen ja rikollisverkostojen hyödyntämät muuttoreitit ovat todellisia ongelmia, joihin viranomaisilla pitää olla keinot puuttua. Arvoisa puhemies! Tällä hallituskaudella sisäiseen turvallisuuteen on satsattu ennätysmääräisesti. Viranomaisten toimivaltuuksia on päivitetty vastaamaan nykyistä uhkaympäristöä. Suomessa tulee huolehtia jatkossakin siitä, että poliisien määrää tullaan lisäämään entisestään. Samalla myös maahanmuuttopolitiikka on vihdoin saatu oikeille urille. Suomen tehtävä ei ole olla sinisilmäinen eikä toimia koko maailman sosiaalitoimistona. Suomen tehtävä on huolehtia omien kansalaistensa turvallisuudesta ja suomalaisille kuuluvista ihmisoikeuksista, yhteiskunnan vakaudesta ja siitä, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta säilyy yhtenäisenä myös tuleville sukupolville. Samalla on huolehdittava myös siitä, että suomalaiset kokevat Suomen edelleen omakseen ja puolustamisen arvoiseksi. Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintöön vihreiden edustaja oli jättänyt vastalauseen, jonka väliotsikko kuului: ”Ihmisoikeudet sisäisen turvallisuuden pohjana.” Itse olen sitä mieltä, että tässä selonteossa ihmisoikeudet onkin laitettu sisäisen turvallisuuden pohjaksi, nimittäin suomalaisten ihmisoikeudet, ja näin sen pitää ollakin. Suomalaisilla on oikeus turvallisiin asuinalueisiin, toimiviin viranomaisiin ja siihen, ettei Ruotsin kehitys jatku Suomessa. Siksi tämän selonteon linjaukset ovat oikeita, ja siksi hallituksen määrätietoinen työ sisäisen turvallisuuden vahvistamiseksi on ollut välttämätöntä. — Kiitos.

Merja Rasinkangas — 20.05.2026 | Paljon Puhetta