Sari Tanus
Sari Tanus
KDPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut kiittää ministeriä hyvistä vastauksista ja kaiken kaikkiaan hyvästä, tiiviistä työstä. — Hän tuossa nosti esiin, että tähän väestön varoittamiseen on meillä useita eri väyliä jo nyt olemassa. No, toki näinkin, mutta erityisesti yöaikaan tai aamuyöaikaan harvempi sitä televisiota tai radiota kuuntelee tai sitä kautta saa varoituksia. No, hyvä oli tietysti muistutus tästä 112-sovelluksesta, joka on ladattavissa, ja siihenkin on tulossa vielä täsmennyksiä. Olisin halunnut kysyä tarkennusta ministeriltä vielä, että milloinka on odotettavissa tämä puhelimiin tulossa oleva varoitus. Sain eilen olla puhemiehen delegaatiossa tuolla Latviassa, ja kun olimme lounaalla iltapäivästä, suurlähettiläs istui pöydän päässä ja ihmetteli, kun varapuhemies uppoutui kännykkään. Hetken kännykkää katsottuaan hän sanoi, että nyt on sitten Virossa hyvin syvällä drooni, hänellä oli siellä omainen, ja niin edelleen. No, omainen pärjäsi hyvin, mutta jäin tuossa miettimään, että kuinka todella tärkeää olisi saada pikaisesti tämä kännykkään tuleva varoitus, ja siihen aikatauluun olisin ministeriltä halunnut vielä tarkennusta kysyä.