Arvoisa puhemies! Näiden luonnonarvomarkkinoiden tuominen luonnonsuojelulakiin on tervetullutta. On tosiaan niin, että on olemassa yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat ilmaisseet halunsa tuottaa tällaisia vapaaehtoisia lisäisiä luontotekoja, ja kun tämä määritelmä on puuttunut, niiden tuottamisessa on ollut pelko esimerkiksi viherpesusta syyttämisestä, jolloin yritysten halua toteuttaa näitä luontotekoja on varjostanut tämmöinen määritelmän puute. Nyt saamme lakiin näille vapaaehtoisille luonnonarvomarkkinoille määritelmät ja puitteet, jotka varmistavat näiden luonnonarvomarkkinoiden ja luontotekojen läpinäkyvyyden ja myös sen, että niitä ei lasketa kaksinkertaisesti. Luonnonarvomarkkinat ovat myös tässä yhteiskunnassa laajasti kannatettu keino parantaa luonnon tilaa. Niiden tuottamiseksi löytyy innokkaita maanomistajia ja ehkä muitakin yhteisöjä, ja sitten tiedämme myös, että niiden ostajille on todennäköisesti löytymässä jonkinlaiset markkinat. Haluan kuitenkin muistuttaa siitä, että jos me aidosti haluaisimme tällaisen saastuttaja maksaa ‑periaatteen toteuttaa, niin tämän luonnonsuojelulaissa olevan ekologisen kompensaation säätäminen pakolliseksi tai velvoittavaksi olisi ollut se oikea tie. Silloin saisimme aidot luonnonarvomarkkinat käyntiin. Silloin tietty toiminta, joka aiheuttaa haittaa luonnolle, tulisi lähtökohtaisesti kompensoida, ja silloin markkinat todellakin syntyisivät ja niille, ketkä näitä pystyvät tuottamaan, olisi sitten ostajia saatavilla. Nythän emme vielä tiedä, miten tämä lähtee liikkeelle, mutta tietenkin toivomme, että aidot luonnonarvomarkkinat tämän vapaaehtoisenkin sääntelyn perusteella syntyvät. Itse ajattelen, että tämmöiset vapaaehtoiset luonnonarvomarkkinat voisivat olla käytössä myös sen velvoittavan ekologisen kompensaation lisäksi, että sitten yritykset, ketkä vielä sen lisäksi haluaisivat tehdä, pystyisivät siihen lähtemään mukaan. Kuten tuossa vastauspuheenvuorossani sanoin, on kuitenkin herännyt huolta tämän luonnonarvomarkkinoihin liittyvän, lieventämishierarkiaan liittyvän prosessin byrokraattisuudesta, ja osa yrityksistä, ketkä ovat innoissaan lähtemässä tähän, on huolestuneita siitä, tuleeko prosessista liian raskas. Itse ainakin ympäristövaliokunnan puheenjohtajana varmasti tätä haluan selvittää, että onko näin, kuten ministeri sanoi, että se ei merkittävällä tavalla hidasta sitä, vai onko tässä väärinymmärrystä vai onko niin, että laista on tulossa turhan byrokraattinen. Ymmärsin kuitenkin, että tämä lieventämishierarkia tässä luonnonarvomarkkinoiden osalta ei olisi pakollista, toisin kuin me ajattelemme, että toki tässä ekologisen kompensaation prosessissa on tärkeätä, että lähtökohtaisesti lievennetään sitä aiheutettua haittaa. Mutta tätä voimme tutkia tosiaan eduskunnassa ja valiokunnassa tästä eteenpäin. Joka tapauksessa on tietenkin hyvä, että olemme saaneet tämän esityksen tänne saliin, ja siitä ministeri Multalaa haluan kiittää. Haluan vielä lopuksi kuitenkin myös muistuttaa siitä, että vapaaehtoiset luonnonarvomarkkinat eivät yksin riitä luontokatoa pysäyttämään. Olisi ollut tosiaan järkevää, niin kuin aikaisemmin sanoin, tehdä tästä ekologisesta kompensaatiosta velvoittavaa, mutta samalla tarvitsemme myös paljon muita keinoja. Tarvitsemme lisää luonnonsuojelualueita maalla ja vesistöissä, ja kaikilla luontotyypeillä tarvitsemme semmoista ympäristölainsäädäntöä, joka estää uuden luontohaitan syntymisen. Emmehän me halua täällä sellaista järjestelmää, missä toiset pystyvät tuottamaan luontohaittaa ja sitten toiset sitä korvaavat, vaan kaikki mahdollinen haitta, mikä on kohtuullisin kustannuksin vähennettävissä, on sen toimijan itse vähennettävä. Tämä on aiheuttaja maksaa ‑periaate, joka ei toteudu tällä hetkellä meidän ympäristölainsäädännössä kaikilta osin, joiltakin osin toki kyllä toteutuu. Vielä loppuun haluan sanoa, että vaikka tämä hallitus ei ole juuri tarttunut toimeen tehdäkseen vapaaehtoisia luontotekoja, niin toivon kuitenkin hyvin paljon, että yritykset ja yhteisöt tarttuvat toimeen.