Hannu Hoskonen
Hannu Hoskonen
KESKSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että näitä vesiteitä avataan siltä osin kuin se on järkevää. Edustaja Heinonen äsken kertoi hyvän esimerkin, ja monta muutakin hyvää esimerkkiä on tullut esille tämän asian tiimoilta. Niitä vanhoja romahtaneita systeemejähän kannattaa tietenkin kunnostaa ja laittaa kuntoon. Pohjois-Karjalassa on aika vaikea paikka tuo Palokin voimalaitoksen purkaminen, kun sitä on esitetty, ja kun siinä yhteydessä on esitetty niitä summia, mitä muka korvattaisiin, niin nehän ovat aivan — voi sanoa — pennejä, kun pitäisi maksaa miljoonia. Toisaalta sitten siinäkin keskustelussa on ohitettu aivan sataprosenttisesti se tosiasia, että on aivan toimivia ohitusratkaisuja siihenkin olemassa, elikkä tehdään jonkinnäköinen uusi reitti, ja siitä on esityskin olemassa, mutta ikävä kyllä meidän valtakunnan media painaa vain yhtä totuutta koko ajan. Meillä ei huomioida ollenkaan niitä muita toimivia ratkaisuja, joita muun muassa Kuurnassa on: saman omistajan omistamassa voimalaitoksessa Kuurnassa on jo ohitustie olemassa, ja se toimii erittäin hyvin. Tällaisiahan meidän pitää suosia eikä lähteä yksityistä omaisuutta ulosmittaamaan, varsinkin kun se koskee [Puhemies koputtaa] meidän kotikunnassa nyt sitä, että on vähävaraisia kuntia, joiden omaisuuteen käydään kiinni ja tulot viedään.

Hannu Hoskonen — 19.05.2026 | Paljon Puhetta