Arvoisa puhemies! Kiitos ministeri Merelle. — Käsiteltävänä on hallituksen esitys vesilaista, jossa ehdotetaan säännöksiä uuden kalatalousvelvoitteen, kalatalousmaksun tai niiden yhdistelmän määräämisestä niin sanottujen nollavelvoitelaitosten lupiin, joihin näitä ei vielä sisälly. Puutteet lupamääräyksissä liittyvät yleensä vanhoihin hankkeisiin, joiden kohdalla vaikutuksia esimerkiksi vaelluskalakantoihin ei olla kunnolla otettu huomioon. Muutokset mahdollistaisivat edellä mainitun kaltaisten laitosten lupamääräysten tarkistamisen nykyistä helpommin, jotta voimme edistää kalakantojen säilymistä ja luonnon monimuotoisuutta. Kalastus on varmasti monen suomalaisen kesäisiä lempiharrastuksia. Saaliin eteen tehty työ opettaa arvostamaan sekä luontoa että ruokaa. Mikä olisikaan ympäristön kannalta parempaa ruokaa kuin itse pyydystetty kala kotimaamme puhtaasta vesistöstä? Tällä esityksellä luodaan edellytyksiä sille, että vesissämme ui jatkossakin esimerkiksi lohta, taimenta, vaellussiikaa, nieriää ja nahkiaisia, joille koski- ja virtauspaikat sekä kulkureitit merelle ovat elinehto. Vaikka on tunnustettava, että lupamääräyksiin kajoaminen astuu myös vesivoimaloiden varpaille, on meidän silti kyettävä löytämään tasapaino voimaloiden [Puhemies koputtaa] ja kalakantojen välillä. Paljon kuulee myös puhuttavan näistä ikiaikaisista vesivoimaoikeuksista. Ne varmasti puhuttavat kovasti vielä jatkossakin. — Kiitos.
Minna Reijonen
PSSavo-Karjalan vaalipiiri