Arvoisa puhemies! Tässä on ihan hyvä pohja, hyvä avaus sille, että nyt nämä nollavelvoitelaitokset tuodaan tähän sääntelyn piiriin. Ehkä kuitenkin pohjoisen näkökulmasta haluaisin tuoda sen ison kuvan ja sen ison ongelman. Näillä meidän nykyisillä isoilla laitoksillamme olevien velvoitteiden muuttaminen on valtavan hidas prosessi. Kun ajattelee, että pohjoisessa on tapeltu lohen ja vaelluskalojen puolesta jo vuosikymmeniä, niin mitään ei ole näköpiirissä sinne tulevaankaan muuta kuin mahdollisia oikeusprosesseja. Tähän minä toivoisin, että hallitus myös tarttuisi kokonaisuutena, koska olisi hyvä ihan paikallisten ihmisten oikeuksien puolesta, että näissä asioissa edettäisiin. Yksi semmoinen keskeinen asia on myöskin se, että meidän pitäisi pystyä varmistamaan resurssit näitten hankkeitten toteuttamiseen. Tuossa edustaja Heikkisen esiin tuoma aiheuttaja maksaa -periaate on kyllä näissä se oikea tapa — ei niin, että veronmaksajat maksavat.
Mika Riipi
KESKLapin vaalipiiri