Juha Viitala
Juha Viitala
SDPSatakunnan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Jatkan hieman edustaja Kokon kanssa samoilla linjoilla tästä. Mukavaa välillä puhua sillä tavalla positiiviseen sävyyn, kun arvostettu ministerikin tuossa otti asian esille. Tosiaan Syyttäjälaitoksen työ on viime vuosina muuttunut ja muuttuu koko ajan vaativammaksi rikosasioiden monimutkaistumisen myötä ja digitalisaation ja kansainvälisten rikoskokonaisuuksien lisääntymisen myötä. Samalla on noussut esiin huoli kasvavasta työkuormasta ja pitkittyvistä käsittelyajoista. Ihan selkeästi koko oikeudenhoidon ketju on turvattava sillä tavalla, että käsittelyajat eivät pääse pitenemään — oikeusvaltion yksi perusasia. Tämä työkuorma-asia on tietenkin tärkeää tosiaan nostaa esille, ja että näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää muutakin kuin vain rakenteiden tarkastelua eli niiden resurssien pitää olla kunnossa. Esityksen tavoitteena on selkeyttää johtamista, vähentää päällekkäisyyksiä ja yhtenäistää toimintatapoja. Nämä ovat kannatettavia asioita, ja juuri sitä tuotantotehokkuutta niillä saadaan. On perusteltua pyrkiä siihen, että syyttäjien työaika kohdentuu mahdollisimman pitkälti siihen varsinaiseen syyttäjän työhön. Tietojärjestelmiä ja tiedonhallintaa koskevat muutokset ovat kokonaisuuden ytimessä, ja sujuva tiedonkulku viranomaisten välillä on välttämätöntä, mutta sen rinnalla on pidettävä huolta siitä, että järjestelmät ovat aidosti käytettäviä, koska liian usein törmäämme myös siihen, että järjestelmien myötä tulee sitten myös muuta työaikaa niiden ympärillä käytettäväksi. Eli digitalisaation onnistuminen mitataan lopulta sillä, helpottaako se sitten sitä lopullista työntekoa vai ei. Mutta ihan hyvä lähteä tällaista kokonaisuutta viemään eteenpäin. — Kiitos.