Sanni Grahn-Laasonen
Sanni Grahn-Laasonen
KOKHämeen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Tänään pääsemme keskustelemaan myös esityksestä, joka sisältää monta tärkeää parannusta lapsille, perheille ja heidän koko lähiyhteisölleen. Esitämme vammaisetuuslakiin muutosta, jonka myötä lapsen perusvammaistukea myönnettäisiin myös keliakiaa ja ihokeliakiaa sairastavalle lapselle, joka noudattaa gluteenitonta ruokavaliota. Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa perheille lisäkustannuksia, ja tällä muutoksella helpotamme taloudellista yhtälöä keliakialasten perheissä. Ehdotus koskisi kaikkia alle 18-vuotiaita keliaakikkoja ja ihokeliaakikoita, ja tuen määrä on vuonna 2026 110,49 euroa kuukaudessa. Samalla muutettaisiin perustoimeentulotukea koskevaa säännöstä toimeentulotuesta annetussa laissa siten, että jatkossa keliakiaa sairastavan osalta muina perusmenoina otettaisiin huomioon 38 euroa kuukaudessa keliakiasta johtuvien ylimääräisten ravintomenojen kattamiseksi ainoastaan, jos henkilö on täyttänyt 18 vuotta. Tämä muutos koskisi 16—17-vuotiaita, sillä voimassa olevan lain mukaan alaikäraja on 16 vuotta. Vammaisetuuslakiin ehdotetaan tehtäväksi muutos siten, että jatkossa laissa määriteltäisiin, milloin vammaisetuus myönnettäisiin toistaiseksi ja milloin määräaikaisena. Etuuden kesto arvioitaisiin edelleen tapauskohtaisesti. Lisäksi jatkossa vammaisetuuden hakemiseen riittäisi muukin kuin lausuntomuotoinen lääketieteellinen selvitys, jos siinä olisi riittävät tiedot hakemuksen ratkaisemiseksi. Esimerkiksi lääkärinlausunto B tai sairauskertomus kävisivät, jos ne sisältäisivät vammaisetuushakemuksen ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot. Nykytila on vammaisen lapsen perheelle kuormittava ja byrokraattinen. Jatkossa vammaisetuuksien hakuprosessia ei tarvitsisi aina käydä uudelleen läpi ja todistella samoja asioita uudelleen. Perheiltä on tullut tästä arkea kuormittavasta byrokratiasta paljon palautetta, ja haluamme helpottaa heidän tilannettaan. Kolmantena merkittävänä muutoksena ehdotamme erityishoitorahaan ikärajan korotusta. Erityishoitorahalla korvataan lyhytaikaista tai tilapäistä ansionmenetystä, joka aiheutuu vanhemman osallistumisesta alle 16-vuotiaan lapsensa sairaudesta tai vammasta johtuvaan hoitoon tai kuntoutukseen. Ehdotamme tämän 16 vuoden ikärajan nostamista vuodella niin, että erityishoitorahan turvin voisi hoitaa vakavasti sairastunutta alle 18-vuotiasta lasta. Lapsen sairastuessa vakavasti esimerkiksi syöpään vanhemmalla on oltava mahdollisuus osallistua hoitoon ja olla lapsensa tukena ja lähellä, eli nostamme ikärajaa. Tämä on monelle perheelle huojentava parannus. Kiitän potilasjärjestöjä tästä esityksestä, ja olen iloinen, että tämä on nyt etenemässä. — Kiitos, arvoisa puhemies.