Jani Kokko
Jani Kokko
SDPKeski-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Jos äskeisessä asiakohdassa keskusteltiin siitä, mitenkä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien henkilöiden työllistymistä ja työhön tulemista voitaisiin edistää, niin tämä ehkä menee siinä suhteessa samaan linjaan, kun puhutaan, mitenkä työttömyysturvalla työskentelystä voitaisiin tehdä entistä kannustavampaa, ja kuten puheenvuoroissa on jo kuultu, niin pääpainona on nimenomaan sosiaaliturvan selkeyttäminen ja sujuvoittaminen, ja siitä varmasti kaikki voidaan olla yhtä mieltä, että se on se suunta, mihin meidän tulee mennä, ja ennen kaikkea se, jos pystytään ehkäisemään niitä tuen saajalle mahdollisesti tulevia seuraamuksia, jos kaikki paperit ja tällaiset eivät ole ihan asianmukaisia, että mitenkä niitäkin ongelmia pystytään sitten tässä taklaamaan, on hyvä. Tietysti on niin, että lausuntopalautteessa on esitetty myös kritiikkiä, mutta on hyvä, että hallitus on ottanut huomioon ainakin, mitä tulee tässä esityksessä erityisesti nuoren kuntoutusrahaan erillisenä etuutena sekä myös sitten harkinnanvaraiseen kuntoutusavustukseen liittyen, lausuntokierroksella annetun palautteen, ja muutoksia ollaan tässä suhteessa sitten tekemässä.