Arvoisa rouva puhemies! Kun nuorilta työntekijöiltä kysyy, mitä he suunnittelevat elämässä, niin yhä useamman osalta vastaus on ollut viime aikoina ”ensi viikkoa tai ehkä ensi syksyä, jos työt jatkuvat”. Tämä ei ole mikään yksittäinen tarina. Tämä on ihan sitä arkea, mitä nuorten kanssa keskustelussa tulee. Määräaikaisuuksista on tämän hallituksen esityksen kautta tulossa oma instituutionsa, oma tapansa hyväksikäyttää sitä, että ihmiset eivät pysty suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan. Kun samaan aikaan hallitus täällä vaatii päivästä toiseen, että ei pidä pelotella, ei pidä tehdä sitä ja pitää luoda tulevaisuususkoa, niin tällaisilla päätöksillä hallitus juuri murtaa nuorten tulevaisuususkoa, kun ei ole uskoa siihen, että työt jatkuvat, että oma toimeentulo on turvattu ja että voi haaveilla siitä omasta autosta tai mahdollisesti tulevaisuudessa omasta asunnosta tai omasta perheestä. Tämä esitys on nuorille ja varsinkin nuorille naisille aivan kestämättömän kamala.
Niina Malm
SDPKaakkois-Suomen vaalipiiri