Niina Malm
Niina Malm
SDPKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Tästä edellisestä, edustaja Marttilan puheenvuorosta on hyvä jatkaa, koska valiokunnan puheenjohtaja Satonen tuossa omissa puheenvuoroissaan monta kertaa peräänkuulutti sitä, että hyvinvointialueilla ja kuntapäättäjillä on nyt se ratkaisun tekijän paikka vaikuttaa siihen, että kunnissa ja hyvinvointialueilla ei näitä ketjutuksia tai perusteettomia määräaikaisuuksia oteta käyttöön. Toivon nyt, että myös sitten kokoomus tekee kaikkensa sen eteen, että myös kunnissa kuntapäättäjät ovat tämän valiokunnan puheenjohtajan linjan takana. Esimerkiksi omassa kotikaupungissani Imatralla aloite on nyt jätetty, ja toivon todella, että kokoomus sitä tulee sitten jatkossa kannattamaan, koska sitä täältä salista saakka toivotaan. Sitten valiokunnan puheenjohtaja Satosella oli omassa puheenvuorossaan myös kritiikkiä sosiaalidemokraatteja kohtaan siitä, että on sekava linja. No, täytyy kyllä kysyä, mikä se kokoomuksen linja sitten on, kun nyt puhutaan siitä Ruotsin mallista, mutta sitten Ruotsin mallista ei kelpaakaan se myötämääräämisoikeus. Ruotsin mallista kelpaa kyllä monia muita asioita tai pohjoismaisia asioita, mutta siinä vaiheessa, kun sieltä Ruotsin mallista otetaan niitä malleja, jotka ovat palkansaajalle edullisia, ne eivät enää kelpaakaan kokoomukselle, eivät sitten millään. Kyllä tämä kokoomuksen linja on varsin sekava. Varsinkin jos mennään siihen, että halutaan tätä pohjoismaista mallia rakentaa Suomeen, niin sehän tarkoittaa sitä, että vahvistetaan työttömyysturvaa ja vahvistetaan työllisyyspalveluita, ja mitä tämä hallitus on tehnyt? Leikannut molempia, ja siihen päälle vielä sitten kevennetty irtisanomissuojaa, joka toki kuuluu pohjoismaiseen malliin, mutta kun nämä eivät tue toinen toisiaan, niin tässähän on nyt ihan selvä ongelma. Kolmanneksi haluan sitten ottaa kyllä kantaa tähän Satosen esittämään rekrytointikynnykseen: Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on kyllä helpompi purkaa kuin tämä määräaikainen työsopimus, jos sellainen tilanne tulee. Sen takia on varsin kummallista, miksi hallitus haluaa nyt entisestään jäykistää työmarkkinoita. Tätä kutsutaan siksi, että voidaan notkeuttaa, voidaan olla ketteriä ja voidaan rekrytoida ensimmäinen työntekijä, mutta todellisuudessa kokoomus tässä jäykistää työmarkkinoita entisestään, ja perussuomalaiset tietenkin siunaavat tämänkin. Sitten nämä perusteettomat nollatuntisopimukset: Siis voit joutua olemaan perusteettomassa määräaikaisessa työsuhteessa, jossa tuntimäärä on nolla. Tämäkö on hallituksen tulevaisuuskuva suomalaisista työmarkkinoista? Aivan järkyttävää. Ja vihonviimeiseksi se tasa-arvo ja yhdenvertaisuus: Raskaussyrjintä tulee todennäköisesti lisääntymään, mutta hallitus ei kuuntele nuoria, ei nuoria naisia, ei kannusta millään tavoin perheen perustamiseen eikä luo minkäänlaista tulevaisuuskuvaa nuorille siitä, että työtä ja tuloa olisi saatavilla tulevaisuudessa.