Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tämä lakiesitys herättää itsessäni huomattavan ristiriitaisia ajatuksia. Itselläni on paljon kokemusta tästä työstä, ei nyt suoraan lastensuojelun puolelta, mutta olin semmoisessa sairaalassa töissä, missä meidän asiakkaat viettivät paljon aikaa jatkohoidossa ja ehkä tulivat näistä yksiköistä, mistä tässäkin puhutaan. Ymmärrän kyllä esim. näiden kuntouttavien suljettujen laitosten merkityksen, niitä on pakko olla. Mutta silti tässä laissa on haasteita. Ehkä semmoisena suurimpana yleisongelmana pidän sitä, että tämä lakihan keskittyy hirveän paljon vain kontrolliin ja rajoituksiin. Tässä ei ole lainkaan ennaltaehkäisyä ja tukea arjen palveluihin, vaan tässä mennään suoraan sinne kovaan päätyyn. Tässä laissa on unohtunut kokonaan ottaa kantaa siihen, että lastensuojeluun ja nuorten hyvinvointiin liittyy paljon enemmän se puoli, missä yritetään ennaltaehkäistä sitä, että tämmöisiin paikkoihin tullaan. Sitten ihan semmoisena yksittäisenä erittäin riskisenä asiana ehkä viittaan edellisen puhujan — en Lindénin vaan sitä edellisen puhujan — kommenttiin, että oli tapahtunut hatkatilanteessa vakavia väkivaltajuttuja. Tässä laissa annetaan mahdollisuus sosiaalityöntekijöille, siis ei poliiseille, ottaa hatkanuoria kiinni julkisilla paikoilla. Minä näen tämän suurempana riskinä, varsinkin näille työntekijöille mutta myös näille nuorille. Niissä tilanteissa, missä vaikka joku isokokoinen hatkanuoripoika otetaan kiinni jossain, sattuvat ne pahimmat jutut. Tässä laissa on mahdollistettu se, että laitoksen ulkopuolella voivat ottaa sosiaaliviranomaiset ja nämä työntekijät kiinni nuoria. Se on itse asiassa se suurempi riski. Toivoisin, että se olisi poliisin tehtävä enemmänkin, ei näiden työntekijöiden, koska siellä ulkopuolella jossain kadulla se on huomattavan paljon vaarallisempaa kuin laitoksessa. Näistä syistä minä esitän tämän lain hylkäämistä ja esitän vastalauseeseen sisältyvää lausumaa. — Kiitos.