Arvoisa puhemies! Ennen valintaani eduskuntaan olen ollut aika paljon tekemisissä historiantutkimuksen kanssa, ja siinä suhteessa koen jopa velvollisuudekseni tulla tästä asiasta keskustelemaan. Vaikka oma tutkimusaiheeni ei sinällään ole tukeutunut suomalaiseen arkistoverkkoon, niin kuitenkin sillä on suuri merkitys ei pelkästään suomalaiselle historiantutkimukselle vaan myös kulttuuriperinnön säilymiselle. Tällä hetkellä ne Kansallisarkiston säästösyistä tekemät linjaukset sen suhteen, että erityisesti maakunta-arkistoverkostoa ryhdyttäisiin karsimaan, oikeastaan haittaavat useiden tutkijoiden työtä. Selvityksissä on luonnollisesti osoitettu, että ne käyntikerrat ovat vähäisiä, mitä siellä paikan päällä päivittäin tutkijat käyvät, mutta suurempi vaikutus näillä säästöillä ja leikkauksilla ja sulkemisilla olisi nimenomaan sen tutkimuksen tuottamiseen ja kulttuuriperinnön esittelemiseen tavallisille kansalaisille. Jos katsoo vaikka Suomen Historiallisen Seuran näkemyksiä, niin noin 5—10 prosenttia aineistoista on tällä hetkellä digitoituja, mikä osoittaa sen, että valtaisasti on työtä tehtäväksi, jotta nämä erilaiset aineistot olisivat tutkijoiden käytettävissä missä päin tahansa Suomea. Ennen kuin on saatu kunnolliset resurssit muun muassa digitoinnin jouduttamiseksi, niin en näe, mitenkä voidaan perustella muun muassa Hämeenlinnan, Turun, Vaasan tai Jyväskylän toimipisteiden sulkemisia ja lakkauttamisia. Myös se, että tutkijat voivat tilata yksittäisiä asiakirjoja tai kokonaisuuksia kerrallaan eri maksusta, haittaa tutkimuksen edistämistä ja aiheuttaa lisää kustannuksia. On myös ihan aiheellinen pelko, koska tällä hetkellä tämä digitointi etenee niin hitaasti, että se ryhtyy ohjaamaan sitä, minkälaista tutkimusta ja minkälaisia aihealueita tässä maassa tulevaisuudessa historiantutkijat käsittelevät ja minkälaista tutkimusta tullaan tekemään. Ehkä erityisesti sellaiset tutkimukset, jotka eivät ole niin paljon julkisuutta saavia, uhkaavat jäädä entistä enemmän syrjään tässä suhteessa. Ehkä viimeisenä näkökulmana, tutkijayhteisössä on nostettu esiin se huoli, mitä tälle aineistolle on digitoinnin yhteydessä tapahtunut. On esitetty näkemyksiä siitä, että osa aineistosta on myös sen epäpätevän digitoinnin seurauksena suoranaisesti jopa tuhoutunut, mikä on taas erittäin valitettavaa tämän kulttuuriperinnön säilymisen kannalta. Siinäkin mielessä erityisesti tähän digitointiin kohdistettuja resursseja tulisi entisestään vahvistaa, jotta sitä tekevillä ihmisillä on käytettävissään se riittävä ammattitaito mutta myös ne kaikki tekniset laitteet ja valmiudet, joita siihen asianmukaiseen digitointiin tarvitaan.
Jani Kokko
SDPKeski-Suomen vaalipiiri