Petri Honkonen
Petri Honkonen
KESKKeski-Suomen vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Tämä esitys on kyllä oikeansuuntainen ja varmasti tarpeellinen, mutta ongelmaksihan muodostuu se, että todennäköisesti tämä ei tule niiden taloudellisesti kaikista vaikeimmassa asemassa olevien hyvinvointialueiden tilannetta auttamaan. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella, jolla on kaikista eniten tätä syntynyttä alijäämää, tästä alijäämästä jopa yli sata miljoonaa on syntynyt hyvinvointialueista itsestään riippumattomista syistä, koska rahoitusta on näiden diagnoositieto-ongelmien vuoksi tullut vähemmän. Tätä asiaa hallitus on myös kieltäytynyt korjaamasta, mikä minun mielestäni ilman muuta pitäisi korjata. Totta kai näitä säästötoimenpiteitä tehdään, mutta tällä esityksellä ei pystytä korjaamaan sitä perusongelmaa eli tätä hyvinvointialueiden rahoituksen epätasaisuutta. Toiset alueet saavat enemmän rahaa ja toiset vähemmän suhteessa palvelutarpeeseen, vaikka sitä olisi aivan saman verran. Keskusta on esittänyt, että pitäisi saada tällainen velkasaneeraus näille hyvinvointialueille, jossa osa tästä alijäämästä annettaisiin anteeksi. Mielestäni siihen olisi hallituksen nyt syytä tarttua, jotta ihmisten peruspalvelut voidaan turvata.