Arvoisa puhemies, ärade talman! On tietenkin erittäin tärkeää ja tarpeellista, että osa hyvinvointialueista tällä tavalla saa lisäaikaa alijäämiensä kattamiseen, mutta tästä huolimatta tämä hallituksen esitys kiteytyy sanoihin liian vähän ja turhan myöhään. Jos hallitus olisi ryhtynyt ajoissa koko sotesektoria koskeviin toimiin, kaikki alueet olisivat saaneet työrauhaa ja mahdollisuuden kehittää toimintaansa pitkäjänteisemmin ja kestävämmällä tavalla. Ministeriaitiosta on toistuvasti todettu, ettei olisi ollut tarkoituksenmukaista myöntää lisäaikaa kaikille alueille alijäämien kattamiseen, mutta ovatko mittavat irtisanomiset ja palveluverkon heikentäminen todella tarkoituksenmukaisempi ratkaisu? Viime vuonna hyvinvointialueet irtisanoivat yli tuhat työntekijää, ja ennusteiden mukaan irtisanomisten määrä kasvaa entisestään tänä vuonna. Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa väestö ikääntyy ja hoidon tarve kasvaa, eli juuri nyt meidän pitäisi vahvistaa alan vetovoimaa eikä heikentää sitä. Siksi viimeinen asia, jota nyt tarvitaan, ovat uudet leikkaukset. Hallituksen suunnitelma muuttaa rahoitusta tavalla, joka iskisi [Puhemies koputtaa] kovaa muun muassa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen, on kohtuuton, ja se on pysäytettävä.
Johan Kvarnström
SDPUudenmaan vaalipiiri