Markus Lohi
Markus Lohi
KESKLapin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa aika pontevasti sanottiin, että kokoomus ei ole valmis palaamaan vasemmiston velkalinjalle. Nyt hallitus ottaa kuitenkin selvästi enemmän velkaa kuin edellinen hallitus, ja jotenkin tulee mieleen, että onko olemassa erikseen kokoomuslaista velkaa, jotakin hyvää velkaa, ja sitten vasemmistolaista velkaa, jotain pahaa velkaa. Minusta kaikki velka on yhtä huonoa velkaa, ja jos sitä otetaan nyt enemmän, niin ei se velka yhtään parempaa ole. Täällä valtiovarainministeri sanoo myös sitä, kuinka nyt verotulot ovat lähteneet kasvuun. Helmikuussa hallitus toi ensimmäisen lisätalousarvion, jossa joulukuun ennusteesta verotulokertymää laskettiin lähes miljardi, noin 900 miljoonaa. Nyt joutuu kysymään — jos valtiovarainministeri olisi täällä, pääministeri on —, milloin hallitus tuo sitten seuraavan lisätalousarvion, ja arveletteko, että siinä verotulokertymä on lähtenyt nousuun nyt Suomessa. Me olisimme todella iloisia, jos näin olisi käynyt, että se olisi lähtenyt nousuun, ja tietenkin tehdään yhdessä sen eteen töitä, että näin tapahtuisi. Siitä me kaikki iloitsisimme.