Arvoisa rouva puhemies! Kokoomuslaisella maaseudulla tiedetään hyvin, ettei satoa saada ilman kylvöjä, työtä ja joskus vaikeitakin ratkaisuja. Hyvän sadon kylväminen ei myöskään näy pellolla heti, mutta jos mitään ei kylvä, ei myöskään satoa ole syksyllä kerättävänä. Ei peltoa auta katsella kädet taskussa ja toivoa parasta. Sama pätee valtiontalouteen, politiikassa vaan satokausi on vähän myöhemmin. Tämä hallitus on tehnyt vaikeita päätöksiä velan kasvun hillitsemiseksi, tehnyt päätöksiä, joita olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Velkaa otettiin viime hallituskaudella valtavasti. Talous silloin vielä kasvoi. Pelkästään tänä vuonna nyt tätä satoa joudutaan Suomen taloudesta korvaamaan: menee yli kolme miljardia velkojen korkoihin, siis kolme miljardia rahaa, jolla ei saada yhtään hoitajaa, opettajaa tai poliisia lisää. Siksi on aika erikoista yrittää väittää, että tämä olisi Orpon hallituksen aiheuttama ongelma. [Puhemies koputtaa] Tämä hallitus on päinvastoin tehnyt vaikeita päätöksiä velan kasvun hillitsemiseksi.
Milla Lahdenperä
KOKVarsinais-Suomen vaalipiiri