Pinja Perholehto
Pinja Perholehto
SDPUudenmaan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa puhemies! Mitä enemmän hallituspuolueet täällä puhuvat SDP:stä, sen selvemmäksi käy se, kuinka epävarmoja te todellisuudessa olette omasta poliittisesta linjastanne — eikä se ole mikään ihme, koska katastrofiluku toisensa perään on seurannut koko tämän hallituskauden ajan, ja ihmisten luottamus syystäkin horjuu, ei pelkästään hallituksen politiikkaan vaan myös heidän omaan tulevaisuuteensa. Se, että kulutus on jäissä, pistää väistämättä kapuloita myös julkisen talouden rattaisiin. Tällä hetkellä kaikista tärkeintä olisi palauttaa ihmisten luottamus, valaa uskoa siihen, että huomenna voi olla paremmin, ja samaan aikaan vahvistaa tuottavuutta, kasvattaa työllisyyttä ja saada aikaan kestävää kasvua. Mutta mitä te teette: te itse lähdette jarruttamaan myös sitä vihreää kasvua, joka Suomelle on valtava mahdollisuus, esimerkiksi lakihankkeella, joka tulee estämään tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden tuloa Suomeen. Miten ihmeessä näin pääsee käymään?