Ensin edustaja Tuppuraiselle: Siis väitittekö te tuossa juuri äsken, että Ecofin-neuvosto eli talous- ja rahoitusasioiden, valtiovarainministerien neuvosto hyväksyy Espanjan väärinkäytökset elpymisrahojen suhteen? Niinkö te väititte? Teidän kannattaa perehtyä siihen, mitä näissä neuvostossa hyväksyttävissä asiakirjoissa sanotaan. Niissä maa kertoo, mihin aikoo käyttää rahaa, minkälaisia uudistuksia aikoo tehdä. Niissä Espanja ei kerro, että mepä aiomme käyttää näitä rahoja eläkkeiden maksuun, kuten sitten tapahtui. Ymmärrän, että tämä Espanja-tilanne teitä kovasti häiritsee, mutta jotakin tolkkua sentään näihin väitteisiin. Arvoisa puhemies! Täällä viikon sisään jo useampaan kertaan olen joutunut kertomaan, mitä tarkoittaa se nettosopeutus, johon edustaja Koskela jälleen viittasi. Eli se tarkoittaa sitä, kun me teemme säästöjä esimerkiksi pysyviin käyttötalousmenoihin, se on se meidän sopeutusten määrä siellä leikkauspuolella. Vastaavasti veronkiristysten puolella on sitten verotoimia. Mutta samaan aikaan, kun me lisäämme vaikka rahoitusta sinne puolustukseen, turvallisuuteen, Ukrainaan, hyvinvointialueille, valtionlainan korkomenoihin, niin sehän tuo sitten sieltä toisesta suunnasta, joten se nettosopeutus, joka lasketaan näiden erotuksena, luonnollisesti vähenee. Tässä ei ole kyse mistään sen ihmeellisemmästä asiasta. Mikäli te vastustatte joitain näitä meidän menolisäyksiä näihin mainitsemiini asioihin, niin kertokaa toki. Edustaja Lohi, siis kuka sen huonon YEL-uudistuksen tänne toi? Eikö se ollut teidän hallituksenne? Oli. [Markus Lohen välihuuto] Menikö oikein ja hyvin? Ei mennyt. Oletteko tekin tällä kaudella vaatinut, että tätä teidän tekemäänne YEL-uudistusta korjataan? [Markus Lohi: Ei sitä, vaan YEL-lakia!] Olette. Toiko tämä hallitus sen korjauksen tänne? Toi. Oletteko te tyytyväinen? Ilmeisesti ette, mutta siinä teille totuutta. Edustaja Malm kysyi, jatkuvatko nämä sopeutustoimet. Kyllä, teidänkin puolueenne on sitoutunut siihen, että noin kymmenen miljardia euroa ensi kaudella tarvitaan sopeutusta. En myöskään ymmärtänyt, miten meidän riihipaketti saattoi olla samaan aikaan sekä näpertelyä että myös vaalibudjetti. [Antti Lindtman: Nimenomaan siksi!] — Kiitos, puhemies.
Riikka Purra
PSUudenmaan vaalipiiri