Henrik Wickström
Henrik Wickström
RKPUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies, ärade talman! Tässä on tullut paljon kritiikkiä hallitusta kohtaan, vaikkapa esimerkiksi mitä tulee liittyen nuorten tilanteeseen, mutta tässä on muutama esimerkki, mitä hallitus on tehnyt auttaakseen nuorten tilannetta tällä hetkellä: Nyt syksystä lähtien lisätään jälleen korkeakouluopintopaikkoja, nuorille on otettu käyttöön työllisyysseteli, ja tämän lisäksi hallitus tulee nyt mahdollistamaan sen, että avoimessa korkeassa pystyy vaikkapa opiskelemaan ilman sitä, että menettää työttömyysetuuden. Mitä tulee taas kasvuun, niin vähän tulee sellainen olo, kun kuuntelee opposition puheenvuoroja, että he pelkäävät sitä, että kasvu lähtisi nyt yhtäkkiä käyntiin. [Vasemmalta: Ei todellakaan!] Esimerkiksi tänään Nordea ilmoitti myönteisiä uutisia siitä, että talous voi lähteä kasvamaan tänä vuonna jopa prosentin verran ja ensi vuonna 1,5 prosenttia verrattuna meidän bkt:hen. Tästä pitäisi olla tyytyväinen. Näissä viesteissä, mitä tulee yrityksiltä, kukaan ei halua, että hallitus lähtisi vaikkapa pakittamaan niistä päätöksistä, mitä on tehty, joilla vahvistetaan yritysten kasvuedellytyksiä, vaan päinvastoin. Se suurin pullonkaula kasvussa ovat tällä hetkellä ne konfliktit, mitä maailmalla on, ennen kaikkea Iranin konflikti mutta myöskin Ukrainan tilanne, jotka luovat epävakautta talouteen tällä hetkellä.

Henrik Wickström — 12.05.2026 | Paljon Puhetta