Timo Mehtälä
Timo Mehtälä
KESKOulun vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Elämässä erittäin hyvä tapa edetä on, että asettaa itselleen tavoitteita ja niihin myös pyrkii määrätietoisesti. Silloin tekeminen kohdistuu ja suuntautuu oikeisiin asioihin. Näin on ihan siviilielämässä, yrittämisessä ja toki myös politiikassa. Myös istuva hallitus on asettanut itselleen monenlaisia tavoitteita työllisyydessä, velkaantumisessa, talouskasvussa, uudistuksissa ja niin edelleen. Kun nyt päivän päätteeksi näitä tavoitteita katsomme, niin fakta on, että kaikki talouteen liittyvät avaintavoitteet jäävät äärettömän kauas toteutumisesta. Joka muuta väittää, yrittää kääntää mustan valkoiseksi. Arvoisa puhemies! Nostan tässä puheessani esiin pari seikkaa, jotka ovat vähemmän olleet esillä päivän mittaan mutta jotka yhtä kaikki liittyvät talouteen. Olen ihmetellyt ja hämmästellyt sitä, että meillä pitäisi olla erittäin yrittäjäystävällinen hallitus. Mutta mitä on tapahtunut? Tällä kaudella on nostettu lupamaksuja yrittäjille tuhansilla, jopa kymmenillätuhansilla euroilla. Otan esimerkiksi turvetuotannon. Aiemmin pienimmän turvetuotantoalan lupamaksu oli 5 000 euroa, nyt se on 20 000 euroa, siis nousua yli 15 000 euroa paperilappusesta, joka oikeuttaa tekemään työtä elikkä nostamaan sitä kasvu- ja kuiviketurvetta tai energiaturvetta. Onhan se ihan uskomatonta. Sitten toinen: jos rakentaa navetan, esimerkiksi sellaisen kuin meillä on, niin hallitus nosti tämän lupamaksun 17 600 eurosta 19 400 euroon, elikkä lähes 3 000 euroa nousi senkin paperilappusen hinta. Nämä ovat veroluonteisia maksuja, nämä kerätään yrittäjältä, ja yrittäjä ei voi niitä hyödyntää millään tavalla. Elikkä jos tässä maassa halutaan ruuantuottajaksi, niin pitää olla varakas ihminen, muuten ei voi alkuun päästä. Näiden päätösten vuoksi byrokratia lisääntyy, yrittäjän edellytykset heikkenevät ja kansantalous kärsii. Nimittäin tällaisten lupamaksujen korottaminen on suora syöttö byrokratian lisääntymiselle. Se on suora syöttö lapaan, niin kuin me jääkiekkotermein sanotaan. Arvoisa puhemies! Kansamme tulevaisuuden ja myös taloutemme suurin kysymys on, syntyykö tähän maahan lapsia vai ei. Suomessa on ollut pitkään erityispiirteenä se, että meillä on enemmän suurperheitä kuin monessa muussa länsimaassa. On valtavan hieno asia, että ihmiset rohkenevat luottaa huomispäivään ja haluavat ottaa lapset vastaan. Myös Suomen valtio on halunnut kaikkina sodan jälkeisinä vuosikymmeninä tukea suurperheitä siksi, että isojen perheiden arvo yhteiskunnalle on tunnistettu: se on ollut valtava. Erityisesti sodan jälkeen jälleenrakentamisen aikana isot perheet antoivat tämän mahdollisuuden Suomen yhteiskunnalle. Suurperheitä on haluttu tukea myös siksi, että isoissa perheissä kustannukset toden totta ovat merkittävät. Suurperheiden tukemisessa erityisesti keskustan vaikutus on ollut aivan keskeinen. Syntyvyyttä pitää edistää kaikin keinoin. Äsken tehty esitys suurperheitten lapsilisien rajusta leikkauksesta on paitsi perheiden kannalta myös Suomen kansantalouden kannalta täysin huono esitys. Sitten lopuksi vielä muutama sana energiasta. On tyly tosiasia, että meillä energiapolitiikkaa ei tänä päivänä Suomessa johda kukaan. Tämä saa aikaan täysin käsittämättömiä asioita. Meille rahdataan pähkinänkuoria Afrikasta asti ja Italiasta tuodaan haisevia jätteitä poltettavaksi tähän maahan. Samanaikaisesti oma kansallinen bioenergia, puuenergia, ei kelpaa lämpölaitoksille. Sitten datakeskuksia suunnitellaan ympäri ämpäri Suomea, eikä ole mitään laskelmaa, miten se vaikuttaa tavalliselle kansalaiselle sähkön, energian hinnassa. Suomessa on Euroopan edullisinta energiaa siksi, että me emme ole enää riippuvaisia fossiilisesta energiasta, niin kuin muualla Euroopassa vielä ollaan, ja siitä saamme olla kiitollisia. — Kiitos.