Arvoisa rouva puhemies ja ministeri Ikonen! Mehän olemme itse asiassa tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä ehdottaneet tämmöistä tulevaisuuslakia eli sukupolvivastuulakia. Katsotaan, kuinka sen käy, mutta se olisi erinomainen asia tähän teidän mainitsemaanne puheenvuoroon. Toisaalta sitten tämä kuntatalous, mistä puhuitte: Kuntatalous on vaikeuksissa hyvin monessa eri kunnassa, ja kyllä sieltä sivistyspalveluista joudutaan leikkaamaan ja varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta. Orpon hallitus on vienyt Suomea nyt väärään suuntaan, ja juurikin tämä luottamus on todellakin koetuksella. Politiikka, jossa varakkaita kannustetaan veronalennuksilla ja sitten pienituloisia puolestaan kepillä, on kestämätöntä, ja siitä on oikeudenmukaisuus kaukana. Yksi arjessa konkreettisesti tuntuva asia ovat olleet nämä asiakasmaksujen nostot, joita Lääkäriliittokin on julkisesti vastustanut. Tuntuu, että välillä vähättelette näitä korotuksia, vaikka niillä on todella iso merkitys ihmisten arjessa. Sanotte, että mieluummin korotatte asiakasmaksuja kuin karsitte palveluita, mutta kumpaakaan ei olisi tarvinnut tehdä, kun arvovalinnat olisivat olleet toisenlaisia. SOSTEn mukaan ulosottoon päätyi Suomessa viime vuonna noin 507 000 sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Se on valtava määrä, ja silti näitä maksuja vain korotetaan jatkuvasti. Tämähän on itse asiassa suora leikkaus sitten taas hyvinvointialueiden rahoituksesta ja julkisista palveluista, koska ei näitä maksuja tulla saamaan kuitenkaan ja alueilta tuo raha kuitenkin sitten viedään. Arvoisa hallitus ja arvoisa ministeri, tiedän, että tekin arvostatte varmasti koulutusta, osaamista ja tutkimusta. Kasvutoimethan ovat ratkaisevassa asemassa. Kasvu ja nousu eivät kuitenkaan tule toivomalla vaan investoimalla, ja ihmiset ratkaisevat sen kasvun. Sitran mukaan jopa 50—75 prosenttia kasvusta selittyy inhimillisellä pääomalla, ja sinne sivistykseen ja koulutukseen niitä panostuksia pitäisi tehdä. Valitettavasti hallitus on leikannut vaikkapa sieltä ammatillisesta koulutuksesta, ja korkeakoulujen rahoituskin laskee itse asiassa hallituskauden aikana. Sitten on pakko nyt mainita tässä, kun vielä hetki on aikaa, että kehysriihessä tehtiin yksi aivan järjetön päätös, nimittäin siellä leikataan nyt tästä EU-vastinrahoituksesta kymmenen miljoonaa euroa. Nyt kun ministerikin on paikalla täällä ja vielä tamperelainen: Tämä vastinrahoitus on rahaa, joka tuo Suomeen EU:lta kolme kertaa enemmän kuin mitä siihen laitetaan, ja tämä on esimerkiksi Tampereelle iso asia. Tampereella meillä on paljon vaikka tätä siruteknologiaa, puolustusteknologiaa, korkeata tutkimusta, osaamista, ja se vastinrahoitus on ollut tosi tärkeä, koska niihin rahoitushakuihin ei voida osallistua, jos sitä vastinrahaa ei ole. VTT on tästä myöskin sanonut, joten se on yksi sellainen päätös, millä voisi tätä kasvua tuoda. Vaikka se tuntuu pieneltä summalta, niin silti Suomi olisi siinä voittaja-asemassa, jos me pikkusen siihen panostettaisiin. [Puhemies koputtaa] Toivon, että ehkä katsoisitte sitä kehysriihipäätöstä vielä uudestaan tämän vastinrahoituksen osalta. Se on tosiaan Pirkanmaan seudullekin iso asia. — Kiitos.
Lotta Hamari
SDPPirkanmaan vaalipiiri