Arvoisa puhemies! Tuossa alkuun ihmeteltiin, miksi niin sanotut oppositiojohtajat ovat hiljaa eivätkä pidä ryhmänsä puheita, niin kyllä, kun näitä puheita kuunteli, kävi selväksi, miksi näin on. Jos suunsa tuolla tavoin avaisi, niin siinähän voisi lähteä vaikka gallup-kannatus. Ei ole paljon puheissa jälkiä siitä, miten ensi kauden miljardisopeutukset tullaan tekemään. Sellainen asia, mistä ei ole vielä puhuttu ja mikä selittää osaltaan menojen nousua tulevalla hallituskaudella, on tämä elvytyspaketti, jolla Espanjan talousihmettä, mitä SDP:n Lindtman on suuresti hehkuttanut, on rahoitettu. Tämänhän tarjosivat kaikki punavihreän opposition puolueet ja osa nykyisistä hallituspuolueista viime hallituskaudella, ja sitä käydään maksamaan vuonna 28 takaisin jopa 500 miljoonaa vuodessa, plus korot päälle. Eli tämä lisää meidän kurjuuttamme, ja Espanjahan siinä paisuu. Suomalaisten pienituloisten määrä on vähentynyt 2010-luvun jälkeen lähes sadallatuhannella. Suomalaistaustaisten ja ulkomaalaistaustaisten pienituloisten määrä on kasvanut yli sadallatuhannella. Siinä on edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikan saldo, josta te ette halua keskustella.
Jani Mäkelä
PSKaakkois-Suomen vaalipiiri