Mauri Kontu
Mauri Kontu
KESKVarsinais-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Täällä on kuultu värikkäitä puheenvuoroja tämän koko välikysymyskeskustelun aikana. Niitä en lähde referoimaan, mutta me ollaan kuultu nyt kymmenissä puheenvuoroissa, mitkä olivat hallituksen tavoitteet ja kuinka ne tulostaulut nyt näyttävät todella tummanpunaisilta, että tässä ei olla onnistuttu. Edustaja Piisisen esitykseen näistä hyvistä luvuista: totta kai me oppositiossakin iloitsemme niistä, jos tilanne paranee, ja kaikki tietysti teemme sen eteen töitä, mutta tällä hetkellä se tilanne on aika murheellinen. Itse olen toiminut yrittäjänä yli 30 vuotta, ja voin kokemuksesta sanoa, että työpaikat syntyvät päivän tekemisissä arjessa erityyppisissä yrityksissä ympäri Suomea. Suomi tarvitsee nyt semmoista suunnanmuutosta, että yrittäjyys ja sen merkitys tunnustetaan. Suomessa on kaikki yritykset mukaan lukien yli 600 000 eri kokoista yritystä, joista 97 prosenttia on pienyrittäjiä ja mikroyrittäjiä. Työpaikat syntyvät etenkin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin ja nopeammin alle 10 henkilön mikroyrityksiin. Keskustan eduskuntaryhmässä meillä on ratkaisu: me tehtiin suunnitelma Pienyrittäjyydellä työpaikkoja ja Suomi nousuun -toimenpideohjelma. Tuoreen barometrin mukaan jopa 14 prosenttia mikro- ja yksinyrittäjistä olisi valmis palkkaamaan työntekijän vuoden sisällä, ja tämä jo itsessään tarkoittaisi 40 000:ta uutta työpaikkaa. Tähän meillä on yksinkertaisesti muutamia ratkaisuja. Ensinnäkin yksinyrittäjälle ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen siten, että työnantajan sivukulut puolitetaan ensimmäisen vuoden ajaksi. Tämä madaltaisi kynnystä ryhtyä työnantajaksi. Toiseksi yrittäjien eläketurvan eli YEL-järjestelmän perusteellinen uudistaminen. YEL-maksun on perustuttava yrittäjän todellisiin verotettaviin ansiotuloihin, ei laskennallisiin työtuloihin. Sitten aloittaville yrittäjille esitämme portaittain nousevaa maksua, jotta yritystoiminnan alkuvuodet olisivat helpompia. Tähän suuntaan hallitus kehysriihessään on tehnyt ratkaisuja, mutta erikoista on se, että se alkaisi vasta seuraavan hallituskauden aikana, vuonna 2028. Kysymys on, eikö sitä voisi toteuttaa tässä jo seuraavan vuoden aikana. Sitten kolmanneksi verotuksen painopisteen siirtäminen kasvun tukemiseen. Yhteisöveron yleisen alentamisen sijaan me verottaisimme yritykseen sisään jätettävää tulosta vähemmän ja lisäksi nostaisimme arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa 20 000 euroon kasvun kannustamiseksi. Ja neljänneksi turhan byrokratian purkamista, ja siitäkin tässä tänään on keskusteltu. Otetaan käyttöön periaate yksi uusi normi sisään, mutta poistetaan vanhoja kaksi. Ja yritys on myöskin voitava saada pystyyn yhdessä päivässä. Arvoisa puhemies! Työllisyyttä voidaan parantaa myös vauhdittamalla rakentamista ja korjaamista. Suomessa riittää monenlaista korjattavaa homekouluissa, teissä ja silloissa. Keskusta esittää taloyhtiöille kymmenen prosentin korjausavustusta ja kotitalousvähennyksen palauttamista ennalleen, jotta etenkin remontti- ja hoiva-alojen yrittäjät voisivat työllistää. Nuorille tarvitsemme takuutyön. Työn puutteeseen auttaa parhaiten työpaikka, ja meidän on käytettävä rahaa työllisyyden edistämiseen mieluummin kuin työttömyyden hoitoon. Arvoisa puhemies! Suomen suunta on tällä hetkellä väärä, siihen tarvitaan muutos. Toivomme, että nämä yrityksiin kohdistuvat asiat huomioitaisiin hallituksessa vielä tämän vuoden aikana heidän työkalupakkiinsa. Tehdään tätä opposition kanssa yhdessä.

Mauri Kontu — 12.05.2026 | Paljon Puhetta