Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tätä keskustelua on tärkeää käydä, mutta samalla on puhuttava rehellisesti myös siitä keskusteluilmapiiristä, jossa Suomessa tällä hetkellä olemme. Edellisellä hallituskaudella Suomi kohtasi koronapandemian kaltaisen poikkeuksellisen kriisin. Silloin ymmärrettiin, että päätöksiä jouduttiin tekemään vaikeissa oloissa ja epätäydellisen tiedon varassa. Myös tämä hallitus on joutunut toimimaan erittäin haastavassa tilanteessa turvallisuuden, talouden ja velkaantumisen paineissa. Siksi olisi tärkeää, että sama ymmärrys muistettaisiin myös tämän hallituskauden päätösten kohdalla. Olemme tehneet vaikeita mutta välttämättömiä ratkaisuita, muun muassa vahvistaneet puolustusta, tehneet työllisyystoimia ja auttaneet yrittäjiä ja maaseutua, panostaneet huoltovarmuuteen sekä tasapainottaneet julkista taloutta. Säästöpäätökset eivät ole helppoja, mutta vastuullinen politiikka vaatii myös kykyä tehdä vaikeita ratkaisuja ajoissa, jotta hyvinvointiyhteiskunnan perusta kestää myös tuleville sukupolville. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee ennen kaikkea vakautta, yhteistyökykyä ja oikeasti toimivia ratkaisuja, vähemmän riitelyä ja enemmän yhteistä työtä turvallisen, vakaan ja taloudellisen, kestävän Suomen rakentamiseksi. Kuitenkin viime aikoina olemme kuulleet oppositiolta, erityisesti SDP:ltä, mielenkiintoisia vertauksia. On nostettu esiin Espanjan talouskehitys ja annettu ymmärtää, että Suomessa voitaisiin saavuttaa samat tulokset, jos vain valitsisimme heidän tiensä. Mutta, arvoisa puhemies, totuus tulee usein yksityiskohdissa. Maiden tilanteet eivät ole verrannollisia. Espanja on saanut käyttöönsä valtavan määrän EU:n elvytysrahaa, aivan eri mittakaavassa kuin Suomi. Me täällä Pohjolassa olemme joutuneet tekemään ratkaisuja huomattavasti tiukemmissa taloudellisissa ja turvallisuuspoliittisissa oloissa. On suoraan sanottuna väärin antaa suomalaisille sellainen kuva, että samat ratkaisut toimisivat täällä samalla tavalla, ja meidän on pärjättävä omalla työllämme ja omalla vastuullisella taloudenpidollamme. Arvoisa puhemies! Ehkä kaikkein erikoisin opposition tarjoama kasvutoimi on kuitenkin pk-yritysten verotuksen kiristäminen lähes puolella miljardilla eurolla. SDP tuntuu uskovan, että verotuksen kiristäminen on tie kasvuun. Tässä herääkin kysymys, että jos kerran yritysten verotusta kiristämällä saadaan kasvua aikaan, niin miksi ihmeessä te tyydytte vain siihen puoleen miljardiin. Eikö kannattaisi kiristää suoraan miljardilla tai kahdella, että saataisiin talous kerralla kunnolla kasvuun? Me kaikki tässä salissa tiedämme, ettei talous niin toimi. Yritysten verottaminen ei luo kasvua, se leikkaa yritysten kykyä tarjota työtä, se leikkaa investointeja, se leikkaa uskoa tulevaisuuteen. Tässä tilanteessa, kun talous näyttää taas merkkejä piristymisestä, meidän pitäisi tukea yrityksiä eikä lyödä niille lisälaskua käteen. Suomen talouden moottori on yritystemme kyky pärjätä maailmanmarkkinoilla. Hallituksen linja on selvä: olemme purkaneet kasvun esteitä, tehneet niitä välttämättömiä päätöksiä, joilla suomalaisen työn ja osaamisen kilpailukyky on palautettu. Juuri nämä toimet varmistavat, että yrityksillämme on rohkeutta investoida, palkata ja viedä osaamistaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Arvoisa puhemies! Suomi on käännekohdassa. Me emme voi palata sille tielle, joka vei meidät tähän velkaiseen tilanteeseen. On käymässä yhä selvemmäksi, että tämä työ ei tule valmiiksi kahdessa vuodessa. Suomi tarvitsee oikealle katsovaa hallitusta. Suomi tarvitsee työn linjaa, yrittäjyyden linjaa ja vastuun linjaa. Sitä me tarjoamme nyt, ja sitä me tulemme tarjoamaan myös tulevaisuudessa.
Janne Jukkola
KOKVaasan vaalipiiri