Anna-Kristiina Mikkonen
Anna-Kristiina Mikkonen
SDPKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Pääministeri aloitti vastauspuheenvuoronsa välikysymykseen tänään toteamalla, että hallitusohjelmassa määriteltiin selkeä visio Suomelle. Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista kokee, että Suomi menee nyt väärään suuntaan. Tulevaisuususko on karissut erityisesti kokoomuksen kannattajilta. Huolta aiheuttavat etenkin työttömyys, terveydenhuollon kustannukset ja julkisen talouden ongelmat. Näkemys maamme tulevaisuudesta on muuttunut aiempaa pessimistisemmäksi. Elämme todellisuudessa, jossa Suomessa on ennätystyöttömyys ja ennätysvelka. Velkaantuminen jatkuu ilman uskottavia suunnitelmia. Kaikki hallituksen keskeiset lupaukset on petetty, ja samalla hallituksen epäonnistuneen politiikan maksajiksi on laitettu yhteiskunnan heikoimmat. Palveluista leikataan, sosiaaliturvaa heikennetään, asiakasmaksuja nostetaan. Ihmisten luottamus tulevaan on pohjamudissa. Arvoisa puhemies! On selvää, että maailma ympärillämme on vaikeassa tilanteessa. Juuri siksi on katsottava myös sitä, miten muut maat ovat pärjänneet samassa tilanteessa, samoissa haasteissa, ja juuri tässä vertailussa Suomen tilanne on hälyttävä. Eurostatin mukaan Suomen työllisyyskehitys on ollut EU:n heikointa. Työttömyys on kasvanut Suomessa enemmän kuin missään muussa EU-maassa hallituskauden aikana. Samaan aikaan talouskasvu on jäänyt käytännössä paikalleen, kun esimerkiksi Ruotsi ja Tanska ovat kasvaneet aivan eri tahtia. Tämä on olennainen kysymys, koska kriisi maailmassa ei koske vain Suomea, mutta juuri Suomi näyttää jäävän jälkeen. Hallitus pääsi valtaan hyvin selkeillä tavoitteilla: velkaa piti taittaa, työllisyys piti nostaa, kasvua piti synnyttää. Nyt hallituksen omatkin luvut kertovat siitä, ettei mitään näistä tavoitteista tulla saavuttamaan. Velka kasvaa edelleen voimakkaasti, työllisiä on lähes 80 000 vähemmän kuin hallituskauden alussa ja työttömiä noin 100 000 enemmän. Tämä ei ole opposition tulkinta, tämä on hallituksen oman politiikan tulos — epäonnistunutta talouspolitiikkaa. Samaan aikaan hallitus on tehnyt ratkaisuja, jotka heikentävät ihmisten luottamusta tulevaisuuteen. Kun sosiaaliturvaa leikataan, asiakasmaksuja nostetaan ja työelämän epävarmuutta lisätään, vaikutukset eivät jää vain tilastoihin. Ne näkyvät ihmisten arjessa. Ne näkyvät siinä, uskalletaanko kuluttaa, uskalletaanko investoida, uskalletaanko palkata. OECD:n mukaan Suomen kasvu oli vuonna 2025 kehittyneiden maiden heikoin. Samalla myös kotitalouksien luottamus on heikentynyt voimakkaasti. Hallitus puhuu paljon kilpailukyvystä ja Euroopan talouskurista, mutta myös Euroopassa uskottavuus syntyy teoista. Suomi on samaan aikaan ajanut EU:n tiukkaa finanssipolitiikkaa ja päätynyt itse liiallisen alijäämän menettelyyn. Se heikentää Suomen uskottavuutta. Euroopassa käydään juuri nyt erittäin tärkeää keskustelua siitä, miten kilpailukykyä vahvistetaan muuttuvassa maailmassa. Kaikkialla Euroopassa investoidaan vihreään siirtymään, osaamiseen, tutkimukseen ja teknologiaan. Suomella olisi tässä valtavasti mahdollisuuksia. Meillä on osaamista, puhdasta energiaa, vahva koulutusjärjestelmä. Mutta kasvua ei rakenneta pelkillä leikkauksilla, kasvua rakennetaan vakaudella, ennakoitavuudella ja investoinneilla tulevaisuuteen. Siksi SDP:n vaihtoehto on toinen. Meidän mielestämme julkista taloutta pitää vahvistaa, mutta tavalla, joka tukee kasvua eikä tukahduta kasvua. Tarvitsemme investointeja osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin, puhtaan siirtymän hankkeisiin sekä toimiviin palveluihin, jotka pitävät ihmiset mukana työelämässä. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee kasvua, Suomi tarvitsee työtä, Suomi tarvitsee luottamusta. Tällä hetkellä hallituksen politiikka ei ole onnistunut vahvistamaan niistä yhtäkään. Siksi tämä välikysymys on tarpeellinen, siksi Suomen suunta tarvitsee nyt muutoksen.