Arvoisa puhemies! Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin ajatukselle, että jokainen ihminen pidetään mukana, että apua saa silloin, kun elämä käy raskaaksi, että vanhus ei jää yksin, lapsi saa tarvitsemansa tuen ja sairaana pääsee hoitoon asuinpaikasta tai tulotasosta riippumatta. Nyt tätä perustaa murennetaan pala palalta. Orpon—Purran hallitus maksattaa epäonnistuneen talouspolitiikkansa hyvinvointialueilla ja ennen kaikkea niillä ihmisillä, jotka näitä palveluita kaikkein eniten tarvitsevat: vanhuksilla, omaishoitajilla, pienituloisilla lapsiperheillä, vammaisilla ja pitkäaikaissairailla, heillä, joilla ei ole varaa ostaa apua yksityiseltä. Moni suomalainen tuntee jo nyt epävarmuutta siitä, saako hoitoa ajoissa, löytyykö omalle ikäihmiselle hoivapaikka tai pysyykö lähiterveysasema toiminnassa. Huoli ei ole kuvitelmaa. Se näkyy hyvinvointialueiden jatkuvissa säästöohjelmissa, yt-neuvotteluissa ja palveluiden heikkenemisessä. Hallituspuolueet eivät tunnu aidosti haluavan, että hyvinvointialueet onnistuvat tehtävässään. Soteuudistus saatiin tehtyä vuosien yhteisten ponnistelujen jälkeen, mutta nyt alueita pidetään jatkuvassa taloudellisessa puristuksessa. Kokoomukselle kyllä sopii palveluiden keskittäminen ja rahavirtojen ohjaaminen yhä enemmän yksityisille terveysjäteille, mutta erityisen suuri pettymys on ollut perussuomalaisten toiminta. Ennen eduskuntavaaleja luvattiin puolustaa lähipalveluita ja pieniä sairaaloita. Luvattiin pitää maakunnat elinvoimaisina. Tämän hallituskauden aikana on nähty karkealla tavalla, että nämä perussuomalaiset lupaukset on petetty. Äänestäjät eivät luottaneet perussuomalaisiin vuoden takaisissa aluevaaleissa, ja miksi olisivatkaan enää luottaneet? Perussuomalaisten kaksinaamaisuus on nähty ja huonoksi havaittu sosiaali- ja terveydenhuollon asioissa. Puolue on keskittäjäkokoomuksen pönkäpuolue, jolle maakuntien ihmiset ja heidän tärkeät sotepalvelut olivat myytävissä, koska muualta tulevien asiat ovat heille tärkeämpiä kuin oman maan kansalaisten asiat. Arvoisa puhemies! Keskusta olisi antanut hyvinvointialueille työrauhan kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti. Näin suurta uudistusta ei voi onnistuneesti toteuttaa jatkuvien paniikkileikkausten keskellä. Me tarvitsemme uudistamista, mutta järkevää uudistamista. Omalääkäri- ja omahoitajamallia pitää vahvistaa, jotta ihmisellä olisi tuttu ammattilainen rinnallaan eikä jokainen hoitokäynti alkaisi alusta. Tarvitsemme rahoitusmallin, joka kannustaa ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen diagnoosien sijaan. On aina edullisempaa auttaa ajoissa kuin korjata myöhemmin pahoin kasvaneita ongelmia. Kohdistaisimme myös Kela-kyyteihin suunnatut rahat suoraan hyvinvointialueille, jotta nykyinen järjetön ralli tien päällä loppuisi. On hyvä, että eduskunta saa viimein käsiteltäväkseen lain alijäämien kattamisajan pidentämisestä, mutta suomalaisilla on oikeus kysyä, miksi tässäkin meni lähes kolme vuotta. Sillä välin hyvinvointialueet ovat joutuneet elämään jatkuvassa epävarmuudessa ja henkilöstö on venynyt äärirajoille. Arvoisa puhemies! Suomalaisten luottamus maamme suuntaan horjuu. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan yli kaksi kolmesta suomalaisesta kokee, että Suomi on menossa väärään suuntaan. Vain pieni vähemmistö uskoo enää kehityksen olevan oikea. Merkittävää on, että epäluottamus näkyy myös hallituspuolueiden omien kannattajien keskuudessa. Yhä useampi kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjäkin kokee, että maamme suunta on väärä. Kansa myös kertoo hyvin selvästi, mistä ei haluta leikata. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan suomalaiset lykkäisivät mieluummin suuria hankkeita ja karsisivat yritystukia kuin leikkaisivat koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista tai pelastustoimesta. Hallitus toimii juuri päinvastoin. Arvoisa puhemies! Hyvinvointivaltio ei ole menoerä, se on lupaus ihmisarvosta. Se on lupaus siitä, että vaikeuksien keskellä ketään ei jätetä yksin. Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen, sellaisen politiikan, jossa ihmisen arvo ei riipu lompakon paksuudesta tai postinumerosta, sellaisen politiikan, jossa heikoimmista pidetään huolta eikä heidän palveluistaan tehdä säästökohdetta. Se on paitsi oikeudenmukaista myös isänmaallista politiikkaa.