Oras Tynkkynen
Oras Tynkkynen
VIHRPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Edustaja Vähämäki arvioi, että hallitus on onnistunut loistavasti. Miltä se loistava onnistuminen oikein sitten käytännössä näyttää? No, työttömyys on kasvanut, asunnottomuus on kasvanut, lapsiperheköyhyys on kasvanut, konkurssit ovat kasvaneet ja velkaantuminen on ennätyslukemissa. Jos tämä todella on hallitukselta loistava onnistuminen, niin kuin perussuomalaisen puolueen edustaja väittää, niin kauhistuttaa ajatella, millainen mahtaisikaan olla epäonnistuminen. Edustaja Partanen omassa puheenvuorossaan totesi, että emme ole ilmastonmuutoksesta vastuussa. Aina välillähän käy poliittisessa keskustelussa niin, että vahingossa sanotaan ääneen se, mitä ei kuulunut sanoa ääneen. Kyllä ajattelen, että tämä kuvaa hyvin hallituksen linjaa. Ilmastovastuuta tosiaan ei ole ollut tällä hallituksella erityisen suurta halua kantaa.