Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys poliisin reservistä on osa varautumista poikkeuksellisiin turvallisuustilanteisiin. Hallintovaliokunnan mietintö sekä perustuslakivaliokunnan lausunto ovat selkeyttäneet esityksen reunaehtoja mielestäni tärkeillä, olennaisilla sekä oikeussuojan kannalta välttämättömillä tavoilla. Haluan korostaa erityisesti yhtä hyvin keskeistä periaatetta, jossa poliisin reservi ei ole eikä saa olla väline paikkaamaan poliisin arjen resurssipuutteita. Vaativissakin tehtävissä tulee pystyä huolehtimaan siitä, että poliisi hoitaa tehtävät omilla resursseilla. Se on ainoa sekä oikea ja kestävä tie. Tämä linjaus on aivan oikein kirjattu mietintöön perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla. Reservin käyttö on tarkoitettu vain vakaviin häiriötilanteisiin sekä poikkeusoloihin, joissa tarvitaan rajattua ja määräaikaista lisäkykyä hetkellisesti tai tapauskohtaisesti. Tässä yhteydessä on tärkeää korostaa myös toista perustuslakivaliokunnan nostoa valtioneuvoston roolista. Päätöstä poliisireservin käyttöönotosta on pidettävä sen verran poikkeuksellisena toimena, että sen on kuuluttava valtioneuvostolle. Tämä vahvistaa demokraattista ohjausta, vastuunjakoa ja perusoikeuksien suojaa, kuten perustuslakivaliokunta on edellyttänyt. Nyt se on tässä esityksessä myös huomioitu. Edellisten lisäksi omalta osaltani olen korostanut keskeistä kysymystä koulutuksen vaatimuksista. Myös hallintovaliokunta painottaa aivan oikein, että poliisin reserviin kuuluvan koulutuksen on oltava riittävää, ajantasaista ja tehtäviin nähden tarkoituksenmukaista. Tämä korostuu etenkin sen reservin osalta, joka ei ole ammattikorkeakoulutuksessa vaan tulee siviilistä poliisiuran ulkopuolelta. Viranomaistehtävissä ei ole varaa puutteelliseen osaamiseen, ja siksi koulutus on keskeinen edellytys turvallisuudelle ja yhteiskunnan luottamukselle. Huomioitava on myös johtaminen näissä vaativissa tilanteissa. Vaikka resurssien käyttöä sovelletaan ensisijaisesti sellaisiin tehtäviin, jotka eivät ole vaativia, on syytä muistuttaa, että tehtävissä on aina eskaloitumisen vaara. Esimerkiksi liikenteenohjaus ja asiakaspalvelutehtävät voivat hetkessä muuttua vakavaksi tilanteeksi, jossa ohjaaja ei ole aivan vieressä kertomassa toimenpiteitä. Tällöin päätöksiä joutuu tekemään henkilö itse, ja siinä kokemus ja koulutus korostuvat. Arvoisa puhemies! On lisäksi todettava, että poliisin tehtäväkenttä laajenee ja muuttuu jatkuvasti. Uudet velvoitteet, myös poliisin reserviin liittyvät, lisäävät johtamista, koulutusta ja hallinnollista työtä. Siksi resursoinnin merkitys on nostettava selvästi esiin. Uusia rakenteita ei voida säätää ilman, että huolehditaan niiden riittävästä rahoituksesta ja henkilöstöresursseista. Lopuksi totean, että suomalaisella yhteiskunnalla on perusteltu tarve varautua, mutta varautumisen tulee aina olla järkevää, hallittua ja oikeusvarmuutta ylläpitävää. Poliisin reservi on nyt yksi keino turvata yhteiskuntarauhan ylläpitoa, mutta sen käyttö tulee rajata selkeästi poikkeaviin olosuhteisiin ja tukea aidosti asianmukaisilla resursseilla, kuten nyt on tässä esityksessä tehty. — Kiitos.
Mira Nieminen
PSHämeen vaalipiiri