Arvoisa puhemies! Täällä ollaan aivan rauhallisesti, ei tässä mitään, tuodaan vain esille mielipiteitä ja näkemyksiä. Siihen liittyykin se, että kyllä selkeästi teidän puheista on saanut sen kuvan... Kun ollaan päättämässä kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asioista, niin kyllä silloin päättäjien velvollisuus on erityisen huolellisesti perehtyä siihen käsiteltävään asiaan, ja nyt niissä puheenvuoroissa, mitä on sieltä päin kuulunut — vaikkakin edustaja Suhosella on omaakin kokemusta aihepiiristä, mutta lähinnä monessa muussa puheenvuorossa — on kuvastunut kyllä melko selkeästi se, kuinka ei se käsitys ole oikeanlainen ja aito, mihinkä tällä lainsäädännön muutoksella nimenomaan pyritään. Tässähän nyt on se, että nykyisen lain rikkinäisyys juurikin johtuu siitä, että on luotu semmoinen tilanne, joka suorastaan pahimmillaan vaarantaa lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin, koska niitä keinoja, menetelmiä ja käytännössä työkaluja lapsen suojelemiseen ei ole ollut. Ne on otettu sieltä pois, ja aika erikoista on ollutkin se, että juurikin tuolta ammattilaisten keskuudesta on sitten tullut kysymyksiä, että kuka ne oikein vei ja minnekä ne on viety. Se onkin aika hyvä kysymys, minkä takia ollaan tultu tämmöiseen tilanteeseen, mutta onneksi tämä nyt korjataan. Itse asiassa olen itse tehnyt lastensuojelulain muuttamisesta ja siihen liittyen yhdeksän eri toimenpidettä, erilaisia toimenpiteitä, mistä pari on lakialoitettakin, jotka myötäilevät hyvin pitkälle niitä muutoksia, mitä tähän on nyt sitten kahdessa vaiheessa tulossa — mutta miksi olen tehnyt näin paljon niitä toimenpiteitä? No, ihan sen takia, että työkseni olen ollut lastensuojelun kanssa tekemisissä hyvinkin paljon, ja nimenomaan lastensuojelulain ongelmien kanssa. Voin kertoa, että ne ovat olleet kyllä melko turhauttavia tilanteita, ja nämähän ovat edenneet siihen pisteeseen, että lastensuojelussa tilanne on paikoittain katastrofaalinen ja se on kauttaaltaan kriisiytynyt. Tämä kyllä nyt korjataan. Voinkin todeta sen, että harvoin tulee vastaan lakeja, jotka voivat olla yhtä pahasti rikki kuin lastensuojelulaki on, mutta vielä harvemmin näkee lakiuudistuksia ja ‑muutoksia, jotka korjaavat niin kattavasti ja perusteellisesti rikkinäistä lainsäädäntöä kuin mitä tämä hallituksen esitys nyt tästä asiasta tekee. Me ollaan nyt hyvällä asialla tässä tilanteessa, arvoisa puhemies. — Kiitos.
Marko Kilpi
KOKSavo-Karjalan vaalipiiri