Kiitos, arvoisa puhemies! Tämä lastensuojelulain uudistus on välttämätön niin lasten kuin myös työntekijöiden turvallisuuden vuoksi. Käsiteltävä lakipaketti antaa sijaishuollon yksiköille vihdoin lisää työkaluja, joita kentällä on kaivattu jo vuosia. Monet sijoitetut nuoret ovat moniongelmaisia. Työntekijät kohtaavat tilanteita, joissa jopa heidän oma henkensä voi olla vaarassa. Nykyisellään kasvatuksellisten ja lasten turvallisuuden suojaamiseen tarvittavien keinojen käyttö on lain puitteissa miltei olematonta. Kotiseudullani Pohjois-Pohjanmaalla on lähivuosina surmattu kaksi työntekijää hatkaan pyrkineiden nuorten toimesta. Näitä järkyttäviä tapahtumia muistellenkin ihmettelen vasemman laidan käsitystä näistä erittäin pahoinvoivista nuorista, että heitä ei saisi sijoittaa tämmöisiin suljetumpiin paikkoihin, jotka ovat heille välttämättömiä, kun he ovat vaarallisia paitsi itselleen myös muille. Lakiuudistus vahvistaa kiinnipidon ja kiinnioton myös laitoksen ulkopuolelta henkilökunnan toimesta, kun nuori on poistumassa luvatta, sekä henkilötarkastuksen sääntelyä ja lisää kasvatuksellisten keinojen käyttöä, antaa oikeuden käyttää kameravalvontaa ja helpottaa virka-avun saamista poliisille. Lain tavoitteena on estää myös karkaamiset, suojella nuoria päihteiltä ja rikoksilta ja hyväksikäytöiltä sekä turvata työntekijöille oikeus tehdä tärkeää lastensuojelutyötä ilman pelkoa. Vuosittain karkaamisia on vajaat 4 000, ja kyse on todella isosta ongelmasta. Arvoisa puhemies! Lastensuojelulaki muuttuu tämän esityksen myötä paljon paremmaksi, mutta edelleen jää korjattavaa tulevaan toiseen lakipakettiin. — Kiitos.
Merja Rasinkangas
PSOulun vaalipiiri