Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain kokonaisuudistusta on peräänkuulutettu pitkään, mutta tässä hallituksen esityksessä on valitettavasti keskitytty yksipuolisesti kontrollin ja rajoituksien lisäämiseen. Huomattavasti kiireellisempää ja vaikuttavampaa olisi vahvistaa erityisesti ennaltaehkäiseviä palveluita lapsille ja perheille. Se osaltaan vähentäisi raskaampien palveluiden tarvetta, mutta näitä toimia saadaan nyt edelleen odottaa. Tällä esityksellä perustettavat lastensuojelun kuntouttavat suljetut laitokset voivat olla olosuhteiltaan jopa vankilamaisia, ja kyseinen toimintamalli puuttuu rajusti perusoikeuksiin. Mallin vaikuttavuudesta ei ole riittävästi tutkimustietoa, ja siihen liittyy ilmeisiä riskejä kuulemisten mukaan. Pohjoismainen tutkimustieto osoittaa suljettuihin laitoksiin liittyvän riskejä, kuten stigman lisääntyminen sekä psyykkisen hyvinvoinnin heikkeneminen erityisesti mielenterveysongelmista kärsivillä nuorilla. Lapsiasiavaltuutettu antoi eduskunnalle kertomuksen tässä taannoin, alkuvuodesta, ja siellä kerrottiin, että lapset ja nuoret, jotka tarvitsisivat mielenterveyspalveluita, valitettavasti usein jäävät niitä vaille ja heitä sijoitetaan lastensuojeluun. Siksi meidän tulisikin panostaa olemassa olevien palvelumuotojen riittävään resursointiin ja niiden kehittämiseen, eikä tätä esitystä voi siksi pitää kannatettavana pelkästään tässä muodossa. Mikäli näitä suljettuja laitoksia nyt kuitenkin ryhdytään rakentamaan, tulisi pyrkiä kaikin keinoin varmistamaan, että niiden toimintamalli on aidosti kuntouttava ja että laitokseen sijoitetut nuoret saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut. Tämä myös edellyttää riittävästi osaavaa henkilöstöä ja riittäviä taloudellisia resursseja, jotta nämä lapset saavat sellaista apua, joka on inhimillistä ja aidosti auttaa heitä. Lastensuojelulain uudistamisen toisessa vaiheessa onkin välttämättä vahvistettava varhaista tukea, moniammatillista lapsiperhetyötä ja lastensuojelun avopalveluita. Tähän on myös varattava riittävät resurssit hyvinvointialueille. On sääli, että näitä kaikkia toimenpiteitä ei tuotu samanaikaisesti. Tämä tämänhetkinen esitys vetää tätä kokonaisuutta hieman vinoon suuntaan verrattuna siihen, mikä olisi lastensuojelun kannalta yksi erittäin tärkeä, eli se ennaltaehkäisy. — Kiitos.
Pia Lohikoski
VASUudenmaan vaalipiiri