Arvoisa rouva puhemies! Historiantutkijat ovat olleet myös allekirjoittaneeseen yhteydessä huolesta Kansallisarkiston toiminnassa viime aikoina tapahtuneista muutoksista. Kansallisarkisto on hiljattain tehnyt sellaisia linjanvetoja, jotka ovat vaikuttaneet dramaattisesti suomalaiseen historiantutkimukseen, sukututkimukseen ja kaikkien niiden viranomaisten ja yksityishenkilöiden työhön, jotka käyttävät Kansallisarkiston palveluja. Tiivistettynä kyse on kahdesta isosta muutoksesta: digitaalisuuteen siirtymisestä ja Kansallisarkiston toimipisteiden huomattavasta supistamisesta. Näillä linjanvedoilla on vaikutuksia sekä aluepoliittisiin että koulutus- ja tiedepoliittisiin linjauksiin. Kansallisarkisto on linjannut lopettavansa Helsingin ulkopuolisista toimipisteistä Hämeenlinnan, Oulun, Jyväskylän ja Joensuun, ja tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Oulun ja Pohjois-Suomen historiaa koskevat aineistot tulisivat jatkossa olemaan pääosin Mikkelissä ja niitä saisi tilattua käytännössä vain digitaalisesti. Teoriassa digitaaliset aineistot lisäävät saavutettavuutta, mutta käytännössä tilanne on se, että Kansallisarkiston digitaalisen toimittamisen malli hidastaa aineiston saamista. Kansallisarkisto veloittaa nopeammasta palvelusta isoja summia, joten valmistuakseen opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden pitäisi maksaa palvelusta, jonka pitäisi olla tutkimuksen ja tiedonvapauden perusteella ilmaista. Iso ongelma on myös siinä, että osa aineistoista ei digitaalisenakaan päädy avoimesti luettavaksi. Jos aineistoon sisältyy käyttörajoituksia, digitoituja aineistojakin voi lukea vain Kansallisarkiston toimipisteessä. Lapin ja Oulun yliopiston tutkijoiden pitäisi siis matkustaa lukemaan digitoituja aineistoja Inariin, Mikkeliin tai Helsinkiin. Historiantutkijayhteisö on yrittänyt käydä vuoropuhelua Kansallisarkiston johdon kanssa, mutta he eivät ole ottaneet tutkijoiden huolia riittävän vakavasti. Nämä uudistukset ovat käytännössä tuhoamassa historian tutkimuksen ja opetuksen edellytykset Suomessa, mutta kyse ei ole vain tutkimuksesta ja opetuksesta vaan koko meidän suomalaisen yhteiskunnan yhteisestä muistista ja kulttuuriperinnöstä ja niiden tulevaisuudesta, ja sen vuoksi näitä olisi suuri syy vaalia.