Arvoisa puhemies! Suomen Nato-jäsenyys astui voimaan hieman yli kolme vuotta sitten, ja sinä aikana Suomi on osoittanut olevansa osaava ja osallistuva Naton jäsenmaa. Naton osalta olennaisinta on sen tarjoama vahva ennaltaehkäisevä pelote, mutta luonnollisesti liittokunnan on varauduttava myös pahimman varalle ja varsinkin nyt, kun Venäjä käy jo viidettä vuotta hyökkäyssotaansa Euroopassa. Arvoisa puhemies! Tämän käsittelyssä olevan esityksen tavoitteena on mahdollistaa Naton esikuntien tehokas ja sujuva toiminta Suomessa. Neuvoteltu sopimus on pääosin samankaltainen kuin useiden muiden Nato-maiden tekemät vastaavat sopimukset, ja sitä on myös valmisteltu varsin huolellisesti. Onkin erittäin tärkeää, että tämä sopimus tulee voimaan lähitulevaisuudessa, jotta pystymme varautumaan entistäkin paremmin Venäjän aggressioiden varalle. Ainakaan toistaiseksi ei ole nähtävissä mitään merkkejä siitä, että Venäjä olisi luopumassa valloituspolitiikastaan. Hallituksemme on onneksi tämän asian suhteen erittäin valppaana. Arvoisa puhemies! Kiitän hallitusta ja erityisesti puolustusministeri Häkkästä tämän esityksen tuomisesta eduskuntaan, ja toivon esityksen saavan laajan kannatuksen yli puoluerajojen. Totean tähän loppuun, että Suomi on huolehtinut hyvin järkevästi maanpuolustuskyvystään sekä Nato-jäsenyyden kautta että yleisen asevelvollisuuden osalta jo vuosikymmenien ajan. Jatkossakin on tietenkin hyvin tärkeää se, että sekä Suomen että koko liittokunnan yhteinen puolustus vahvistuu ja nostaa samalla itänaapurimme hyökkäyskynnystä entisestään. Siltäkin osin tämä sopimus on askel kohti entistä yhtenäisempää Natoa. — Kiitos.
Sami Savio
PSPirkanmaan vaalipiiri